Yksilöllinen apu tehostaa työllistymistä

  • Uutinen
  • |
  • 28.01.2021

Kuvittele tämä: Olet itsellesi uuden edessä. Et tiedä, miten se tehdään. Et tiedä, miten sinne päästään. Ympäristö huutaa: Mene jo! Yritä edes! Sinulla vain ei ole aavistustakaan, mistä edes lähteä liikkeelle.

— Meidän asiakkaanamme voi olla nuori, joka ei ole koskaan ollut työhaastattelussa, koska ei ole koskaan hakenut työpaikkaa. Hän ei tiedä, miten se tehdään, koska hänellä ei ole mallia siitä. Meidän tehtävämme silloin on auttaa, kertoo valmentaja Heli Vuori.

 

Tehostetusti töihin -valmennuksessa etsittiin alle 30-vuotiaille ammattiin valmistuneille nuorille työllistymismahdollisuuksia. Arffmanin Pohjois-Pohjanmaan valmennustiimillä oli viime vuoden helmikuusta marraskuun loppuun saakka asiakkainaan yhteensä 233 nuorta, jotka saivat yksilöllistä, ratkaisukeskeistä ja ammattimaista tukea työnhakuunsa. Valmentajat auttoivat heitä tunnistamaan ja sanoittamaan omaa osaamistaan, antoivat työnhakua edistäviä tehtäviä ja sopivat seuraavista tapaamisista. Palvelussa tehtiin yhdessä asiakkaan kanssa työhakemuksia ja ansioluetteloita, kartoitettiin avoimia ja piilotyöpaikkoja sekä opiskelumahdollisuuksia.

— Nuorten avoimuus on etu: he ovat olleet valmiita kokeilemaan ja muuttamaan suuntaa. He ovat uskaltaneet antaa uusille ideoille mahdollisuuden, valmentaja Kirsi Pajamäki kertoo.

 

Yksilöllisiä unelmia

 

Oli visuaalisesti ja sosiaalisesti lahjakas nuori kokki, jonka kanssa käytiin neljän kuukauden ajan keskusteluja, ja viimein hänelle itselleenkin kirkastui, että hän on todella hyvä myymään. Sitten oli se nuori ihminen, jolla oli paljon koulutusta ja joka oli taitava käsistään, mutta elämä oli murjonut ja heitellyt kiviä tielle liikaa. Ja oli vielä se viihdealasta haaveileva nuori, jonka unelma oli päästä töihin Antti Tuiskun tiimiin.

— Unelmat ovat tosi tärkeitä. En koskaan sano nuorelle ensimmäiseksi ei, sanon aina joo. Kun nuori saa sanoitettua, missä hän on hyvä ja mitä hän osaa, työnhaun merkitys alkaa selkeytyä ja muuttua konkreettiseksi toiminnaksi. Jokin kynnys ylittyy ja ihminen lähtee liikkeelle, Heli Vuori pohtii.

 

Tuloksina elämän suunnanmuutoksia

 

Vuoren, Pajamäen ja Tanja Simosen työn tuloksena neljä viidestä heidän ohjauksessaan olleesta nuoresta sai työtä, opiskelupaikan tai otti jonkin muun konkreettisen askeleen kohti työelämää. Se tarkoittaa konkreettisesti 179 ihmistä. Liki puolet palveluun osallistuneista, 105 henkilöä, sai työpaikan avoimilta työmarkkinoilta. 

Tuloksena oli koko joukko elämän suunnanmuutoksia: 19 täysiaikaista vakituista työpaikkaa, kuusi osa-aikaista vakituista työpaikkaa, 17 yli puoli vuotta kestävää määräaikaista työpaikkaa, 26 lyhytaikaista osa-aikaista työpaikkaa, 32 päätöstä lisäopinnoista, joista kahdeksan päätti hankkia korkeakoulutuksen, seitsemän toisen asteen koulutuksen, yhdelle taas sopi oppisopimuskoulutus. Osa nuorista tunsi, että juuri tässä elämänvaiheessa heitä vie parhaiten elämässä eteenpäin työkokeilu tai Kelan kustantama ammatillinen kuntoutus.

 

Tulossidonnainen malli on tehokas

 

Kymmenen kuukauden mittaisen Tehostetusti työhön -valmennuksen tulokset osoittavat selkein numeroin, että tulossidonnainen malli toimii.

— Malli on kannustava myös palveluntuottajalle: kun teemme työt hyvin, meidät palkitaan. Yhteiskunta maksaa palkkion valmennuksesta tulosten perusteella, joten veronmaksajien rahoja käytetään näin viisaasti, tiivistää mallin taloudellisuuden valmennuspalveluista Arffmanilla vastaava liiketoimintajohtaja Olli Jääskeläinen.

Kun ottaa vielä huomioon koronan kurittaman Suomen työmarkkinatilanteen erityshaasteet, voidaan Arffmanilla olla todella tyytyväisiä tulokseen.

— Korona vaikutti niin, että kauppa- ja ravintola-ala vetivät heikosti. Sieltä on ollut ihmisiä lomautettuna ja osa-aikatöissä paljon, Kirsi Pajamäki kertoo. 

— Teollisuus ja rakentaminen sitä vastoin työllistivät nuoria ajankohtaan nähden hyvin kesän 2020 aikana, Heli Vuori jatkaa. 

Entä mitä näille nuorille kuuluu? Kokki sai töitä tavaratalosta, ja vaikka koronan vuoksi määräaikainen työsuhde loppui, kokemus onnistuneesta työnhausta jäi. Elämänmurjoma nuori työllistyi myynnin pariin, kuten oli toivonutkin. Antti Tuiskun tiimistä haaveileva nuori sai töitä toisaalta, mutta  viihdealalta kuitenkin. Unelmat toteutuvat, mutta eivät itsekseen. 

 

Ekatyö-kumppanuuskokeilu

 

Tehostetusti työhön -valmennus oli osa Kelan, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, TE-palveluiden sekä Oulun, Pudasjärven ja Raahen kaupunkien yhteistä Ekatyö-kumppanuuskokeilua, joka päättyi vuoden 2020 loppuun. Reilun vuoden mittaisen kokeilun aikana etsittiin ammattikoulutetuille alle 30-vuotiaille työttömille työnhakijoille töitä Pohjois-Pohjanmaan alueella. Arffman oli yksi kolmesta Tehostetusti työhön -valmennuksen toteuttajasta.

 

“Kiitos Helille kannustuksesta ja omien hyvien puolien löytämisestä sanoiksi.” Näin muotoili kokemuksensa eräs Heli Vuoren (kuvassa) valmennettavista.

 

Valmentaja Kirsi Pajamäen (kuvassa) valmennettava tiivisti saamansa palvelun näin: “Mielestäni Kirsi Pajamäki hoiti asiansa paremmin kuin hyvin ja osasi ohjata minua hyvin, sekä löysi työnhakuuni liittyen oleellisia kehityksen kohtia, joita yhdessä mietimme.”

 
  • Blogi
  • |
  • 17.12.2024

Kiovasta Suomeen yrittäjäksi – Oleksandr löysi uuden suunnan ukrainalaisten OmaValmennuksen avulla

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.11.2024

Mielenterveyden johtaminen osana työelämän muutosta

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.11.2024

Pääkaupunkiseudulla tapahtuu – kotoutumiskoulutusten ennätysaloi​​tukset Arffmanilla

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 30.10.2024

Työhyvinvointi kriisissä: Miksi organisaation kannattaa panostaa palautumiseen ja myötäintoon?

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 21.10.2024

Arffman LIVE: Työllisyyspalvelut ja vaikuttavuus – opit Suomesta ja maailmalta

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 09.10.2024

Paluu vanhempainvapaalta osa-aikaisesti antaa pehmeän laskun työarkeen – ”Lapset ovat pieniä vain kerran”

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.08.2024

Siltoja rakentamassa: Matka pakolaisten valmentajana Suomessa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.06.2024

MAKU-hankkeessa luodaan uusia moniaistisia oppimispelejä ammatilliseen kielenoppimiseen

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 21.05.2024

Työnhaun neuvontapalvelut ukrainalaisille päättyivät Lapissa ja Pohjanmaalla – kaksi vuotta apua ja tukea

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 13.05.2024

Arffman LIVE: Tekoäly on täällä! – Miten työelämä ja työllisyydenhoito muuttuvat?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 24.04.2024

Kasvokkain ja verkossa: Arffmanin Verkkokotossa kehittyvät niin kieli- kuin digitaidotkin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.04.2024

Vaikuttavaa kotoutumista verkossa – Arffmanin Verkkokoton raportti vuosilta 2021–2024 on valmistunut

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.04.2024

Nuotti-valmennuksesta nuorelle suunta elämään

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 06.03.2024

Arffmanilta tukea kansainvälisten osaajien rekrytoimiseen

lue lisää »
 
  • Blogi Uutinen
  • |
  • 06.03.2024

Kansalliset osaamiskuvaukset terävöittämään ohjaustyötä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.02.2024

Lisää luovuutta työelämään – miten ja miksi?

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 01.02.2024

Arffman LIVE: Nuotti-valmennuksessa ammatillinen suunta nuorelle

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 18.01.2024

Työn iloa eläkkeellä

lue lisää »
 
  • Blogi Tapahtuma
  • |
  • 04.12.2023

Täsmätyökykyisten työllistäminen puhutti Arffman LIVEssä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 29.11.2023

Sujuvampia siirtymiä perhevapaalta kohti työelämää

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 02.11.2023

Somevaikuttajien koulutus starttasi 30.10.

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 01.11.2023

Työnhakijan palvelutarpeen arviointia tulee tehdä koko palvelun ajan

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 01.11.2023

Filippiineiltä Suomen työmarkkinoille

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 30.10.2023

Arffman LIVE: Töihin täsmätyökykyisenä! Osatyökykyisten työllistämisen polut, keinot ja tulevaisuus.

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 25.09.2023

Työllisyydenhoidon trendit puhuttivat Arffman LIVE -sarjan debyytissä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.09.2023

Työvoimakoulutus vie uusille urille

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.08.2023

Tapahtuma: Arffman LIVE -lähetyssarja työllisyysalan ammattilaisille alkaa syyskuussa!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 30.06.2023

Oppisopimus tutuksi nuorille

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 09.06.2023

Kotoutumista ruotsin kielellä (Integration på svenska)

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.06.2023

Digitaaliset ratkaisut parantamaan vaikuttavuutta

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.04.2023

Päivä taitajana Oulu 2023 – Suuri työnvarjostupäivä Arffmanilla

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.03.2023

Arffman mukana MAKU-hankkeessa kehittämässä ammattikielen oppimismenetelmiä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 24.02.2023

Kyvyillä ja valmiuksilla töihin – palvelupilotti täsmätyökykyisille

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 07.02.2023

Vahvana kohti uusia haasteita – katse Arffmanin menneeseen ja tulevaan vuoteen

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.10.2022

Vetoapua maahanmuuttajan työuralle

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 12.09.2022

Ukrainalaisten kausityöt loppumassa, mistä töitä jatkossa – suurimpana haasteena kielitaito

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.08.2022

Ilmoittaudu marraskuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.08.2022

Ilmoittaudu lokakuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.06.2022

Suomi-hubissa myös ammatillista englantia

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 21.06.2022

Työura omiin käsiin valmennuksella

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 25.05.2022

Toistoa, toistoa, toistoa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 23.05.2022

Ilmoittaudu elokuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.04.2022

Etelä-Pohjanmaan nuorten työnhakuvalmennus

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 08.04.2022

Ilmoittaudu toukokuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 08.04.2022

Kieli käyttöön heti

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.03.2022

Virtuaalitapahtuman tuottaja – kouluttaudu kanssamme verkossa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.03.2022

Seuraava Palvelualojen avaimet -koulutus alkaa huhtikuussa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.03.2022

Rita Sargsyan valmistautuu YKI-testiin Suomi-hubissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 26.01.2022

Ilmoittaudu huhtikuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 25.01.2022

Vaikuttavaa työtä, Työ-SIB-valmennus

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.01.2022

Valmennus vie kohti työpaikkaa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 23.11.2021

Ilmoittaudu tammikuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.10.2021

Kohti oppisopimusta x Arffman

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 08.09.2021

Arffman – Osaaminen Näkyviin, Osa 3

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.09.2021

Arffman – Osaaminen Näkyviin, Osa 2

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 02.09.2021

Töitä personal trainerin avulla

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 30.08.2021

Arffman – Osaaminen Näkyviin, Osa 1

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 09.07.2021

Opettajaksi voi harjoitella verkossakin

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 05.07.2021

IT-alalla on töitä osaajille

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 18.06.2021

Henkilöstöpäivä 2021 — Club Arffman

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.06.2021

Paras Polku Työhön LIVE täyttää 1 vuotta!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 28.05.2021

Det är viktigt att kunna få integreras på svenska

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 28.05.2021

Ilmoittaudu Elokuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 20.05.2021

6 vuotta, 630 opiskelijaa. Toinen raportti kotoutumiskoulutuksesta verkossa on nyt julkaistu.

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.04.2021

Uutta työtä kohti vie Momentum

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 23.03.2021

Suomi-hubi LIVE on 1-vuotias

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 06.03.2021

Kotoutujasta kotoutumisen asiantuntijaksi

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.01.2021

Henkilökohtaisuutta työnhakupalveluihin

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.12.2020

Erikoisaikojen etätyö koettelee jaksamista

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.12.2020

Palvelujohtajaksi valittiin Janne Kuja-Lipasti

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.12.2020

Tammikuun YKI-testi täyttyi

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 23.09.2020

TyöSIB tsemppaa hakijaa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 19.08.2020

Ilmoittaudu Lokakuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.06.2020

Kotoutumiskoulutuksen myytti 1: Laadulla ei ole merkitystä kilpailutuksissa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 01.06.2020

Varaudu rekrytoimaan – hanki osaaminen ajoissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 22.05.2020

Arffmanin asiakas- ja työntekijäkokemukset verkkoon siirtyneistä palveluista

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 19.05.2020

Valmentajat siirtyivät verkkoon

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.05.2020

Vietä verkkotauko, arffmanilainen!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.05.2020

Henkilöstökyselyn tulokset

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 11.05.2020

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 27.04.2020

Arffman – Barona Collaboration: New Dimension of Open Innovation?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.04.2020

Miksi tulisit Arffmanille töihin?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 18.03.2020

Maailman suurin digiloikka

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 29.02.2020

Ihminen tavattavissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 05.02.2020

Maaliskuun YKI-testi täyttyi hetkessä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.12.2019

Ihminen tavattavissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.11.2019

Ilmoittaudu Tammikuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 19.11.2019

Arffman osaksi Baronan työelämäpalveluita

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.11.2019

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.11.2019

Miten Verkkokoto todella toimii?

lue lisää »
 
  • Blogi Uutinen
  • |
  • 16.10.2019

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 02.10.2019

Verkkokotona koko Suomessa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 06.09.2019

What are the possibilities of an Employability Ecosystem for International Professionals in Finland?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.07.2019

Haasteita edessä, #VerkkoSIB

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 18.06.2019

Henkilöstöltä kysyttiin ja mitä sitten tapahtui?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 12.06.2019

Millaista on asiantuntijatyö Työnhakuklubilla?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 16.04.2019

Imeekö työ vai vetääkö eläke?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 12.04.2019

Ilmoittaudu YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.02.2019

Joustavaa työnhakuvalmennusta verkossa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.01.2019

Ammattitaitokartoitus auttaa oman polun etsinnässä

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 18.12.2018

Työelämälähtöistä kielikoulutusta maahanmuuttajille

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.12.2018

Tammikuun YKI-testit ja YKI-treenit

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 29.11.2018

Maahanmuutto lisää koulutustarvetta

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.11.2018

Omaa oksaa etsimässä − älykäs intuitio työnhaussa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 16.11.2018

Tarjolla projektiosaajia!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.11.2018

Työnhakuklubilta startti kohti uutta

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 01.11.2018

Kotokoulutuksen tavoitteena työelämä

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 27.10.2018

Kotoutuminen onnistuu myös verkossa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.10.2018

Arffman mukaan Työhönkuntoutuksen palveluverkostoon

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 03.10.2018

Verkko-SIB − maahanmuuttajien väylä töihin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.09.2018

Töihin! − Nuorten valmennuspalvelut starttasivat

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.09.2018

Verkkokoulutuksen neljä elementtiä

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.09.2018

Verkkokoto ehdolla Vuoden kotoutumisteoksi

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.09.2018

Syksyn YKI-testit ja YKI-treenit

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.09.2018

Miten syntyy vaikuttavaa kotouttamista?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.08.2018

Helpotusta yksinyrittäjän arkeen

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 15.08.2018

CAD-osaajaohjelman haku käynnissä!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 08.08.2018

Kotoutumista taidetyöskentelyn keinoin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.06.2018

Koto-SIB – nopea tie työhön

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.06.2018

YKI-treeni tulee taas!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.06.2018

Tiedolla johtaen maailman parhaaksi?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.06.2018

Kotoutujat kouluttamassa toimittajia

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 30.05.2018

Arffman Consulting on nyt ARFFMAN

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.05.2018

Ilmoittaudu YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.05.2018

Maailma kylässä 26.-27.5.2018!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 03.05.2018

JobLift nostaa akateemisia maahanmuuttajia työelämään

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 12.03.2018

Kotouttamisen SIB -työllistämisohjelmat starttaavat

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 15.01.2018

Laadun vuodesta jatkuvaan laatuun

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 22.12.2017

Arffman tekee hyvää Gambiassa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 26.09.2017

Primetieto osaksi Arffman Groupia

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 20.06.2017

Uudet työnhakupalvelut käynnistyvät

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.11.2016

Kotoutumiskoulutus hyppää verkkoon

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.09.2016

Hyviä tuloksia pääkaupunkiseudun kotoutumiskoulutuksissa

lue lisää »