Verkkokoulutuksen neljä elementtiä

Kun aloitin, ajattelin, että se saadaan toimimaan jotenkin. Kun olin tehnyt sitä tovin, huomasin, että se toimii yhtä hyvin. Nyt en enää vaihtaisi muuhun, sillä se toimii paremmin.

Kun luodaan uutta, tarvitaan riittävän rohkeita, kekseliäitä ja hullujakin sieluja tekemään yhteistyötä. Sen piti olla mahdotonta. Oppia haettiin myös muualta, aina Australiasta asti, mutta käytännössä kuitenkin S2-opettajat sukelsivat verkko-opetuksen maailmaan pää edellä ja henkeä vetämättä.

Verkossa ei kukaan saa jäädä yksin, ei työssä eikä opiskelussa. Kaiken ydin on vuorovaikutus. Hieno alusta verkko-opetukselle on tyhjä kuori: vain opettaja antaa välineelle merkityksen. Meillä verkko-opettaja ei kysy: ”Mitä voin tällä välineellä tehdä?” Opettaja kysyy: ”Millä välineellä voin tämän tehdä?”

Kolme ja puoli vuotta väsymätöntä kehitystyötä ovat johtaneet neljään peruselementtiin onnistuneen verkko-opetuksen takana. Kun verkkokoulutus toteutetaan neljällä elementillä, oppiminen on parhaimmillaan.

Koulutuksen vahva peruskallio, maa, on jokin paikka, johon kaikki verkkokoulutuksen oleelliset tiedot on kerätty. Väline voi olla esimerkiksi blogi tai appi, mutta myös jokin ns. alustoista, jotka vain valitettavan usein eivät ole riittävän ketteriä ja monipuolisia. Tärkeää on, että peruskallion on oltava helppo muistaa, helppo käyttää ja mieluiten sellainen, että se ei edellytä kirjautumista.

Toinen tärkeä elementti on virtaava vesi, joka kuvastaa jotakin pikaviestintä. Pikaviestimenä voi toimia mikä tahansa chattipalvelu, kuten Skype, Messenger tai WhatsApp. Viestintä on nopeaa, hauskaa, emojeilla voidaan korvata joskus kielen puutteita tai kuvata päivän tunnelmia, jotka eivät välity samalla tavalla kuin luokkaan livenä astuttaessa.

Mielenkiintoista on, että verkkokoulutuksessa opiskelijat voivat olla jopa läheisempiä opettajalleen kuin perinteisessä luokkaopetuksessa; onhan opettaja päivittäin kylässä sinun kotonasi ja riittävän lähellä mutta samalla sopivan kaukana, että hänelle voi kertoa yksityiselämän murheita. Chatissa voidaan myös ohjata silloin, kun mikään ei toimi, ja kaitsea eksyneitä opiskelijoita oikeisiin paikkoihin tai oikeiden tehtävien äärelle.

Kolmas on verkkokoulutuksen sydän, kiivaasti pamppaileva ja polttava tuli. Tämä tuli on verkkokoulutuksen kallein elementti ja ratkaisee sen, miten koulutus lopulta onnistuu. Tuli on reaaliaikainen vuorovaikutus, jossa opiskelija voi nähdä opettajan ja kanssaopiskelijat sekä puhua heidän kanssaan.

Yksinkertaisimmillaan yhteisöllisyyttä voidaan luoda jo ruudun jakamisella ja ryhmäpuheluilla kevyissä ja ilmaisissa palveluissa, kuten Skypessä. Kuitenkin pitkiin, useita tunteja päivässä kestäviin koulutuksiin kannattaa hakea järeämpää työkalua, kuten Adobe Connectia tai Zoomia, jotka mahdollistavat pedagogisesti monipuolisempia ratkaisuja ja antavat opettajalle myös välineitä ryhmänhallintaan.

Neljäs elementti on ilma, joka kuvastaa oppimista. Jatkuva oppiminen ja oman oppimisen reflektointi, sen näkeminen ja kokeminen on yhtä tärkeää kuin ilma, jota hengitämme. Oppijan on koettava, että hän oppii ja hän tarvitsee oppimaansa. Ilma on opittava asia. Se on syy, että koulutus järjestetään.

Tuli vaatii ilmaa roihutakseen, vettä ei ole ilman happea ja maa − mitä maa olisi ilman taivasta? Jos opetussisällöt ovat silkkoa sisältä, ei verkko sitä pelasta.

Kuinka vahvana tuli roihuaa?
Kuinka vakaa on maa jalkojemme alla?
Kuinka vapaana ja virkistävänä vesi virtaa?
Kuinka raikasta ilma on hengittää?

Siitä alkaa verkko-opettajan työ.

− RAISA HAIKALA, koulutuspäällikkö