Verkkokotona koko Suomessa

  • Blogi
  • |
  • 02.10.2019

Pari viikkoa sitten sähköpostiini kilahti Lapin kuulumisia, mukana kutsu Kotona Suomessa -hankkeen seminaariin Rovaniemelle. Vilkaisu ohjelmaan toi pienen muljaisun sydänalaani: teemana oli verkkokotoutumiskoulutus ja meidät suurimpana ja laajimmalle levinneenä palveluntuottajana oli sivuutettu täysin. Arffmanin Verkkokoto on ollut käynnissä keväästä 2015, opiskelijoita yhteensä noin 400, opettajia töissä koko ajan kymmenkunta. Vaikka ymmärrän hankkeen tarkoituksen saada mahdollisimman monipuolisesti mukaan palveluntarjoajia, hankkeita, kuntatoimijoita ja kolmannen sektorin edustajia ympäri maata, en voinut olla ajattelematta, että meidän kanssamme ei haluttu leikkiä. Lisää vettä myllyyni sain keskustelusta suomenopettajien Facebook-ryhmästä, kun minulle tuntematon opettaja kertoi opettavansa Verkkokotossa. Mikäs minä sitä olen kommentoimaan, #Verkkokoto ei ole rekisteröity tavaramerkki.

Seminaariin osallistuivat minun lisäkseni Pohjoisen Suomen palvelujohtaja Olli Jääskeläinen ja verkkokotoutumiskouluttaja Anita Hartikainen, joka parhaillaan työstää väitöstutkimustaan opettamisesta verkossa. Seminaari oli erinomainen, ammattimaisesti toteutettu ja keräsi yhteen maantieteellisesti ja organisatorisesti vaikuttavan joukon kotoutumisen ammattilaisia. Inspiroiduin erityisesti Nafisa Yeasminin loistavasta puheenvuorosta Aim2Work-hankkeesta, joka käsitteli osuuskuntatoimintaa, yhteiskunnallisia yrityksiä sekä yleisesti yrittäjyyttä työllistymisen keinona. Kuuntelin mielenkiinnolla Axxellin Virva Muotkan ja Lappia Koulutus Oy:n Oili Huusko-Tuohinon esityksiä verkossa toteutettavista kotoutumiskoulutuksista pidätellen omistushaluani Verkkokotoon, johon kenelläkään ei ole yksinoikeutta. Kaikkialla tehdään hyvää ja tärkeää työtä, mutta en voi olla surematta kotoutumiskoulutusten pirstaloitunutta toteutusta ja liikesalaisuuksien taakse piilotettuja hyviä käytänteitä.

Kilpailutusten maailmassa pitkäjänteinen kehittämistyö on haastavaa, mutta mahdollista, kun yhteen on koottu Suomen parhaat tekijät, jotka suhtautuvat intohimoisesti ja kunnialla siihen, mitä tekevät. Koulutusta aloittaessa parhaita käytänteitä etsittiin Australiasta asti ja silloin pieni, mutta osaava ja riittävän hullu tiimi yhdisti digin, pedagogiikan ja maahanmuuttajien kohtaamisen tavalla, jota kukaan ei uskonut mahdolliseksi. Kun hävisimme pari vuotta sitten hintakilpailussa omat Verkkokoton juuremme Lapissa, saimme onneksi jatkaa täysin uudenlaisella yhteistyön avauksella kolmen alueen yhteishankinnassa Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Etelä-Savossa. Lisäksi käynnistettiin Verkkokoto Pirkanmaalla ja verkossa oppimista pilotoitiin myös Varsinais-Suomessa ja Keski-Suomessa. Kiitos verkkoon luottavien ostajien, työmme on saanut jatkuvuutta ja osaamista, jossa ongelmien listaamisen sijaan keskitytään ratkaisuihin.

Paljon tekoja, vähän puhetta

On aika puhua siitä, mitä olemme tehneet viimeisten vuosien aikana, sillä tähän asti olemme tehneet kädet savessa töitä. Some-temput, joista myös olen kuullut meitä syytettävän, syntyvät ilman puskemista niistä todellisista arjen ihmeistä päivittäisessä asiakastyössä ja tiiviissä etätyöyhteisössä. Niin, eikö olekin hullua, että minä ulkosuomalaisena olen löytänyt verkosta työyhteisön, joka on kuin toinen kotini? Yhtä kotonaan verkossa ovat myös opiskelijamme ja aina yhtä tervetulleita asuinpaikasta riippumatta.

Kotona Suomessa -seminaarissa saimme kuulla usean pienen paikkakunnan niukkuusinnovaatioista, joista suuremmat kaupungit saisivat ottaa oppia. Saimme kuulla yhteistyökumppaneidemme, kuten Rautalammin pakolaisohjaaja Karoliina Miskalan tai Nauvon pakolaisohjaaja Gudrun Degerthin kokemuksia ja ajatuksia kotoutumisesta pienille paikkakunnille. Myös me olemme levittäytyneet jo 128 paikkakunnalle ympäri Suomen. Mikäli maakunnissa on pelko, että istumme kehä kolmosen sisäpuolella tekemässä työelämäohjausta, se on turha. Työharjoittelujen ohjaukset, orientaatiojaksot ja lähiopetuspäivät pitävät kouluttajamme liikkeessä joskus viikkojen ajan. Niihin pienimpiin kyliin kun ei tosiaan mene kuin kerran päivässä bussi. Opettajamme ovat itsekin sijoittuneet ja kotoisin ympäri Suomea, puhumme levveetä savvoo ja lyhkäst turkku, mutta silläkään ei ole merkitystä, sillä kaikki me kohtaamme ihmiset ihmisinä. Paikallistuntemus helpottaa elämää, mutta yhtä lailla paikallinen verkkokotokouluttajamme oli Googlen varassa, kun piti etsiä kotikaupungin turvakotia opiskelijalle. Verkostot kun ovat aina ihmisten varassa, ei asuinpaikan tai organisaatioiden.

Verkkokoton opiskelijoiden 4/2015-6/2019 paikkakunnat kartalla.

Aasilla ajaa, älypuhelimella asioi

Seminaarin loppupuolella en voinut olla ajattelematta, että tämän päivän ongelmat on digitaalisuus jo ratkaissut. Me emme voi estää kaikkea muuttoliikettä, mutta digitaalisuus mahdollistaa ihmisten juurtumisen pieniin kyliin, sillä työ ja opiskelu voivat olla myös verkossa. Kuka tietää, ehkä juuri se Rautalammin syyrialainen keksii innovaation, jolla ratkaistaan Suomen pikkukylien autioituminen? Mitä Suomi voisikaan saavuttaa, jos uusnauvolaiset saisivat tasavertaiset mahdollisuudet oppia ja työllistyä uudessa kotikunnassaan?

Seminaarin panelisteilta kysyttiin, mikä olisi tulevaisuuden haaveenne. Minun haaveeni yli 20 vuoden kotoutumiskoulutusten ja kahdeksan vuoden oman maahanmuuttajakokemukseni perusteella on, että lopetetaan hiekkalaatikkoleikit ja kotoutumisopettajien nokkapokka. Suomi on aivan liian pieni siihen, että hukkaamme varoja ja tehokkaita kotoutumisen keinoja samojen ongelmien uudelleenratkaisemiseen.

Polaris Kielipalveluiden toimitusjohtaja Cyrus Jebraeil kysyi seminaarissa, mitä etäopetukseen osallistuminen vaatii osallistujalta. Monet nyökyttelivät, että luku- ja kirjoitustaito pitää olla, kunnes Anita Hartikainen kertoi esimerkin sekundäärilukutaidottomasta thai-rouvasta, jonka ohjasimme verkkoon etänä ja joka oppi tukiopetuksen turvin luku- ja kirjoitustaidon puolessa vuodessa normaalin kotoutumiskoulutuksen ryhmän mukana. Jebraeil muotoili asian virkkeeksi, jota en koskaan tule unohtamaan. ”Luku- ja kirjoitustaidoton kaveri, aasilla ajaa ja älypuhelimella asioi.” Vain tämän ajatuksen sisäistämällä voi ymmärtää, kuinka suuresta muutoksesta neljännessä teollisessa vallankumouksessa onkaan kyse.

 

 

 
  • Blogi
  • |
  • 17.12.2024

Kiovasta Suomeen yrittäjäksi – Oleksandr löysi uuden suunnan ukrainalaisten OmaValmennuksen avulla

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.11.2024

Mielenterveyden johtaminen osana työelämän muutosta

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.11.2024

Pääkaupunkiseudulla tapahtuu – kotoutumiskoulutusten ennätysaloi​​tukset Arffmanilla

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 30.10.2024

Työhyvinvointi kriisissä: Miksi organisaation kannattaa panostaa palautumiseen ja myötäintoon?

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 21.10.2024

Arffman LIVE: Työllisyyspalvelut ja vaikuttavuus – opit Suomesta ja maailmalta

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 09.10.2024

Paluu vanhempainvapaalta osa-aikaisesti antaa pehmeän laskun työarkeen – ”Lapset ovat pieniä vain kerran”

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.08.2024

Siltoja rakentamassa: Matka pakolaisten valmentajana Suomessa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.06.2024

MAKU-hankkeessa luodaan uusia moniaistisia oppimispelejä ammatilliseen kielenoppimiseen

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 21.05.2024

Työnhaun neuvontapalvelut ukrainalaisille päättyivät Lapissa ja Pohjanmaalla – kaksi vuotta apua ja tukea

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 13.05.2024

Arffman LIVE: Tekoäly on täällä! – Miten työelämä ja työllisyydenhoito muuttuvat?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 24.04.2024

Kasvokkain ja verkossa: Arffmanin Verkkokotossa kehittyvät niin kieli- kuin digitaidotkin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.04.2024

Vaikuttavaa kotoutumista verkossa – Arffmanin Verkkokoton raportti vuosilta 2021–2024 on valmistunut

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.04.2024

Nuotti-valmennuksesta nuorelle suunta elämään

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 06.03.2024

Arffmanilta tukea kansainvälisten osaajien rekrytoimiseen

lue lisää »
 
  • Blogi Uutinen
  • |
  • 06.03.2024

Kansalliset osaamiskuvaukset terävöittämään ohjaustyötä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.02.2024

Lisää luovuutta työelämään – miten ja miksi?

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 01.02.2024

Arffman LIVE: Nuotti-valmennuksessa ammatillinen suunta nuorelle

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 18.01.2024

Työn iloa eläkkeellä

lue lisää »
 
  • Blogi Tapahtuma
  • |
  • 04.12.2023

Täsmätyökykyisten työllistäminen puhutti Arffman LIVEssä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 29.11.2023

Sujuvampia siirtymiä perhevapaalta kohti työelämää

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 02.11.2023

Somevaikuttajien koulutus starttasi 30.10.

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 01.11.2023

Työnhakijan palvelutarpeen arviointia tulee tehdä koko palvelun ajan

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 01.11.2023

Filippiineiltä Suomen työmarkkinoille

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 30.10.2023

Arffman LIVE: Töihin täsmätyökykyisenä! Osatyökykyisten työllistämisen polut, keinot ja tulevaisuus.

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 25.09.2023

Työllisyydenhoidon trendit puhuttivat Arffman LIVE -sarjan debyytissä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.09.2023

Työvoimakoulutus vie uusille urille

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.08.2023

Tapahtuma: Arffman LIVE -lähetyssarja työllisyysalan ammattilaisille alkaa syyskuussa!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 30.06.2023

Oppisopimus tutuksi nuorille

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 09.06.2023

Kotoutumista ruotsin kielellä (Integration på svenska)

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.06.2023

Digitaaliset ratkaisut parantamaan vaikuttavuutta

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.04.2023

Päivä taitajana Oulu 2023 – Suuri työnvarjostupäivä Arffmanilla

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.03.2023

Arffman mukana MAKU-hankkeessa kehittämässä ammattikielen oppimismenetelmiä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 24.02.2023

Kyvyillä ja valmiuksilla töihin – palvelupilotti täsmätyökykyisille

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 07.02.2023

Vahvana kohti uusia haasteita – katse Arffmanin menneeseen ja tulevaan vuoteen

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.10.2022

Vetoapua maahanmuuttajan työuralle

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 12.09.2022

Ukrainalaisten kausityöt loppumassa, mistä töitä jatkossa – suurimpana haasteena kielitaito

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.08.2022

Ilmoittaudu marraskuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.08.2022

Ilmoittaudu lokakuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.06.2022

Suomi-hubissa myös ammatillista englantia

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 21.06.2022

Työura omiin käsiin valmennuksella

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 25.05.2022

Toistoa, toistoa, toistoa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 23.05.2022

Ilmoittaudu elokuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.04.2022

Etelä-Pohjanmaan nuorten työnhakuvalmennus

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 08.04.2022

Ilmoittaudu toukokuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 08.04.2022

Kieli käyttöön heti

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.03.2022

Virtuaalitapahtuman tuottaja – kouluttaudu kanssamme verkossa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.03.2022

Seuraava Palvelualojen avaimet -koulutus alkaa huhtikuussa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.03.2022

Rita Sargsyan valmistautuu YKI-testiin Suomi-hubissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 26.01.2022

Ilmoittaudu huhtikuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 25.01.2022

Vaikuttavaa työtä, Työ-SIB-valmennus

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.01.2022

Valmennus vie kohti työpaikkaa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 23.11.2021

Ilmoittaudu tammikuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.10.2021

Kohti oppisopimusta x Arffman

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 08.09.2021

Arffman – Osaaminen Näkyviin, Osa 3

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.09.2021

Arffman – Osaaminen Näkyviin, Osa 2

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 02.09.2021

Töitä personal trainerin avulla

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 30.08.2021

Arffman – Osaaminen Näkyviin, Osa 1

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 09.07.2021

Opettajaksi voi harjoitella verkossakin

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 05.07.2021

IT-alalla on töitä osaajille

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 18.06.2021

Henkilöstöpäivä 2021 — Club Arffman

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.06.2021

Paras Polku Työhön LIVE täyttää 1 vuotta!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 28.05.2021

Det är viktigt att kunna få integreras på svenska

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 28.05.2021

Ilmoittaudu Elokuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 20.05.2021

6 vuotta, 630 opiskelijaa. Toinen raportti kotoutumiskoulutuksesta verkossa on nyt julkaistu.

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.04.2021

Uutta työtä kohti vie Momentum

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 23.03.2021

Suomi-hubi LIVE on 1-vuotias

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 06.03.2021

Kotoutujasta kotoutumisen asiantuntijaksi

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 28.01.2021

Yksilöllinen apu tehostaa työllistymistä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.01.2021

Henkilökohtaisuutta työnhakupalveluihin

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.12.2020

Erikoisaikojen etätyö koettelee jaksamista

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.12.2020

Palvelujohtajaksi valittiin Janne Kuja-Lipasti

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.12.2020

Tammikuun YKI-testi täyttyi

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 23.09.2020

TyöSIB tsemppaa hakijaa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 19.08.2020

Ilmoittaudu Lokakuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.06.2020

Kotoutumiskoulutuksen myytti 1: Laadulla ei ole merkitystä kilpailutuksissa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 01.06.2020

Varaudu rekrytoimaan – hanki osaaminen ajoissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 22.05.2020

Arffmanin asiakas- ja työntekijäkokemukset verkkoon siirtyneistä palveluista

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 19.05.2020

Valmentajat siirtyivät verkkoon

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.05.2020

Vietä verkkotauko, arffmanilainen!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.05.2020

Henkilöstökyselyn tulokset

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 11.05.2020

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 27.04.2020

Arffman – Barona Collaboration: New Dimension of Open Innovation?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.04.2020

Miksi tulisit Arffmanille töihin?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 18.03.2020

Maailman suurin digiloikka

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 29.02.2020

Ihminen tavattavissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 05.02.2020

Maaliskuun YKI-testi täyttyi hetkessä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.12.2019

Ihminen tavattavissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.11.2019

Ilmoittaudu Tammikuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 19.11.2019

Arffman osaksi Baronan työelämäpalveluita

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.11.2019

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.11.2019

Miten Verkkokoto todella toimii?

lue lisää »
 
  • Blogi Uutinen
  • |
  • 16.10.2019

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 06.09.2019

What are the possibilities of an Employability Ecosystem for International Professionals in Finland?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.07.2019

Haasteita edessä, #VerkkoSIB

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 18.06.2019

Henkilöstöltä kysyttiin ja mitä sitten tapahtui?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 12.06.2019

Millaista on asiantuntijatyö Työnhakuklubilla?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 16.04.2019

Imeekö työ vai vetääkö eläke?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 12.04.2019

Ilmoittaudu YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.02.2019

Joustavaa työnhakuvalmennusta verkossa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.01.2019

Ammattitaitokartoitus auttaa oman polun etsinnässä

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 18.12.2018

Työelämälähtöistä kielikoulutusta maahanmuuttajille

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.12.2018

Tammikuun YKI-testit ja YKI-treenit

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 29.11.2018

Maahanmuutto lisää koulutustarvetta

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.11.2018

Omaa oksaa etsimässä − älykäs intuitio työnhaussa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 16.11.2018

Tarjolla projektiosaajia!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.11.2018

Työnhakuklubilta startti kohti uutta

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 01.11.2018

Kotokoulutuksen tavoitteena työelämä

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 27.10.2018

Kotoutuminen onnistuu myös verkossa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.10.2018

Arffman mukaan Työhönkuntoutuksen palveluverkostoon

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 03.10.2018

Verkko-SIB − maahanmuuttajien väylä töihin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.09.2018

Töihin! − Nuorten valmennuspalvelut starttasivat

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.09.2018

Verkkokoulutuksen neljä elementtiä

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.09.2018

Verkkokoto ehdolla Vuoden kotoutumisteoksi

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.09.2018

Syksyn YKI-testit ja YKI-treenit

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.09.2018

Miten syntyy vaikuttavaa kotouttamista?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.08.2018

Helpotusta yksinyrittäjän arkeen

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 15.08.2018

CAD-osaajaohjelman haku käynnissä!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 08.08.2018

Kotoutumista taidetyöskentelyn keinoin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.06.2018

Koto-SIB – nopea tie työhön

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.06.2018

YKI-treeni tulee taas!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.06.2018

Tiedolla johtaen maailman parhaaksi?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.06.2018

Kotoutujat kouluttamassa toimittajia

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 30.05.2018

Arffman Consulting on nyt ARFFMAN

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.05.2018

Ilmoittaudu YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.05.2018

Maailma kylässä 26.-27.5.2018!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 03.05.2018

JobLift nostaa akateemisia maahanmuuttajia työelämään

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 12.03.2018

Kotouttamisen SIB -työllistämisohjelmat starttaavat

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 15.01.2018

Laadun vuodesta jatkuvaan laatuun

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 22.12.2017

Arffman tekee hyvää Gambiassa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 26.09.2017

Primetieto osaksi Arffman Groupia

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 20.06.2017

Uudet työnhakupalvelut käynnistyvät

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.11.2016

Kotoutumiskoulutus hyppää verkkoon

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.09.2016

Hyviä tuloksia pääkaupunkiseudun kotoutumiskoulutuksissa

lue lisää »