Työura omiin käsiin valmennuksella

  • Blogi
  • |
  • 21.06.2022

ー Ihan varmasti elämä kantaa, sanoi valmentajani Aleksanteri Kiviluoto ja puski minua eteenpäin. Hän vakuutti, että tämän äitiysloman sijaisuuden jälkeen saan itse valita työni. Niin kova homma se on.

Miia-Sarika Sarkkinen hehkuu uskoa tulevaisuuteen ja voimaa, joka kantautuu jostain syvältä sisältä. Maaliskuun alusta alkaen hän on vastannut Lempäälän kunnan koko kotihoidon toiminnasta. Kotihoidon palveluvastaavalla on 42 vakituista alaista ja sen lisäksi liuta sijaisia, ostopalveluhenkilöstöä ja keikkalaisia. Sarkkisen tehtävänä on huolehtia, että kotihoito pelaa. Väkeä on tarpeeksi töissä ja niille, jotka eivät ole töissä, on sijaiset. Työvuorot on tehty. Ja nyt tietenkin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen aikana Sarkkisen tehtävä on työskennellä oman tonttinsa muutosjohtajana.


Entinen ahdisti

Vielä 3,5 vuotta sitten Sarkkinen työskenteli entisen työnantajansa palkkalistoilla kotihoidossa. Sitten syntyi iltatähti, ja oli aikaa hengitellä hetki työelämästä. Ajatus paluusta takaisin vanhaan työhön suoraan sanoen ahdisti, mutta vakituinen työpaikka painoi puntarissa paljon. 

ー Olin ollut 15 vuotta samalla työnantajalla, ja vaikka asiakkaat ja työkaverit olivat aivan ihania, itse työ ei enää motivoinut. Samaan aikaan olin liki kauhuissani, miten löytäisin työn, jossa pääsisin kehittämään alaa ja työtä. Halusin esihenkilöksi. Mutta miten ihmeessä osaisin tuoda työmarkkinoilla esille oman osaamiseni?

Ihan tuulesta temmattuja Sarkkisen haaveet eivät olleet. Hän oli opiskellut vanhustyöhön erikoistuneen lähihoitajan koulutuksensa päälle ensin geronomin ammattikorkeakoulututkinnon ja täydentänyt vanhempainvapaan aikana tätä vielä geronomin ylemmällä ammattikorkeakoulututkinnolla. Paperit olivat kunnossa, mutta sielu huusi ravintoa.


Valmennuksella valoon

Sitten jostain, ehkä Instagramista, osui silmään Perhevapailta työelämään -valmennus

ー Joka kerta, kun olin keskustellut valmentajani kanssa, olin täynnä voimaa ja uskoa tulevaisuuteen. Keskustelujen jälkeen tein usein ratkaisevia liikkeitä.

Oman valmentajan lisäksi tukena oli muutaman hengen pienryhmä, joka oli samassa tilanteessa. Ryhmätapaamisissa vaihdettiin kokemuksia ja pohdittiin yhdessä työnhakua. 

ー Kuuntelin, miten toiset ovat hakeneet töitä ja päässeet haastatteluihin. Mietin, miksi itse  arastelen hakea paikkoja. Voinko minäkin? Uskallanko? Kehtaanko?

Nyt ajatusmaailma on toinen. Arkuuden ja vakityöstä kiinni pitämisen tilalle on tullut rohkeus ja luottamus tulevaisuuteen. Ensi vuoden tammikuuhun päättyvän sijaisuuden jälkeinen tilanne ei edes ahdista, sillä valmennuksen ansiosta näköalattomuus on vaihtunut tulevaisuudenuskoon. 

ー Ei minun tarvitse olla missään eläkevirassa. Osaan nyt tunnistaa hyvän itsessäni ja tiedän, että minun ei tarvitse olla täydellinen. Tiedän omat vahvuuteni ja heikkouteni. Ei tarvitse peitellä, jos en osaa jotain. Minulla on myös oikeus pyytää työnantajalta siihen apua. Voi, kunpa jokainen työnhakija saisi tämän saman valmennuksen!

Perhevapaalta työelämään -valmennus kestää noin kolme kuukautta. Uusia valmennusasiakkaita Uudeltamaalta ja Pirkanmaalta otetaan vastaan kesäkuun 2022 loppuun saakka.  

Hae valmennukseen Uudellamaalla tästä linkistä.

Hae valmennukseen Pirkanmaalla tästä linkistä.

 
  • Blogi
  • |
  • 17.12.2024

Kiovasta Suomeen yrittäjäksi – Oleksandr löysi uuden suunnan ukrainalaisten OmaValmennuksen avulla

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.11.2024

Mielenterveyden johtaminen osana työelämän muutosta

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.11.2024

Pääkaupunkiseudulla tapahtuu – kotoutumiskoulutusten ennätysaloi​​tukset Arffmanilla

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 30.10.2024

Työhyvinvointi kriisissä: Miksi organisaation kannattaa panostaa palautumiseen ja myötäintoon?

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 21.10.2024

Arffman LIVE: Työllisyyspalvelut ja vaikuttavuus – opit Suomesta ja maailmalta

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 09.10.2024

Paluu vanhempainvapaalta osa-aikaisesti antaa pehmeän laskun työarkeen – ”Lapset ovat pieniä vain kerran”

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.08.2024

Siltoja rakentamassa: Matka pakolaisten valmentajana Suomessa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.06.2024

MAKU-hankkeessa luodaan uusia moniaistisia oppimispelejä ammatilliseen kielenoppimiseen

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 21.05.2024

Työnhaun neuvontapalvelut ukrainalaisille päättyivät Lapissa ja Pohjanmaalla – kaksi vuotta apua ja tukea

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 13.05.2024

Arffman LIVE: Tekoäly on täällä! – Miten työelämä ja työllisyydenhoito muuttuvat?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 24.04.2024

Kasvokkain ja verkossa: Arffmanin Verkkokotossa kehittyvät niin kieli- kuin digitaidotkin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.04.2024

Vaikuttavaa kotoutumista verkossa – Arffmanin Verkkokoton raportti vuosilta 2021–2024 on valmistunut

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.04.2024

Nuotti-valmennuksesta nuorelle suunta elämään

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 06.03.2024

Arffmanilta tukea kansainvälisten osaajien rekrytoimiseen

lue lisää »
 
  • Blogi Uutinen
  • |
  • 06.03.2024

Kansalliset osaamiskuvaukset terävöittämään ohjaustyötä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.02.2024

Lisää luovuutta työelämään – miten ja miksi?

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 01.02.2024

Arffman LIVE: Nuotti-valmennuksessa ammatillinen suunta nuorelle

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 18.01.2024

Työn iloa eläkkeellä

lue lisää »
 
  • Blogi Tapahtuma
  • |
  • 04.12.2023

Täsmätyökykyisten työllistäminen puhutti Arffman LIVEssä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 29.11.2023

Sujuvampia siirtymiä perhevapaalta kohti työelämää

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 02.11.2023

Somevaikuttajien koulutus starttasi 30.10.

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 01.11.2023

Työnhakijan palvelutarpeen arviointia tulee tehdä koko palvelun ajan

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 01.11.2023

Filippiineiltä Suomen työmarkkinoille

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 30.10.2023

Arffman LIVE: Töihin täsmätyökykyisenä! Osatyökykyisten työllistämisen polut, keinot ja tulevaisuus.

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 25.09.2023

Työllisyydenhoidon trendit puhuttivat Arffman LIVE -sarjan debyytissä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.09.2023

Työvoimakoulutus vie uusille urille

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.08.2023

Tapahtuma: Arffman LIVE -lähetyssarja työllisyysalan ammattilaisille alkaa syyskuussa!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 30.06.2023

Oppisopimus tutuksi nuorille

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 09.06.2023

Kotoutumista ruotsin kielellä (Integration på svenska)

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.06.2023

Digitaaliset ratkaisut parantamaan vaikuttavuutta

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.04.2023

Päivä taitajana Oulu 2023 – Suuri työnvarjostupäivä Arffmanilla

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.03.2023

Arffman mukana MAKU-hankkeessa kehittämässä ammattikielen oppimismenetelmiä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 24.02.2023

Kyvyillä ja valmiuksilla töihin – palvelupilotti täsmätyökykyisille

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 07.02.2023

Vahvana kohti uusia haasteita – katse Arffmanin menneeseen ja tulevaan vuoteen

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.10.2022

Vetoapua maahanmuuttajan työuralle

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 12.09.2022

Ukrainalaisten kausityöt loppumassa, mistä töitä jatkossa – suurimpana haasteena kielitaito

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.08.2022

Ilmoittaudu marraskuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.08.2022

Ilmoittaudu lokakuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.06.2022

Suomi-hubissa myös ammatillista englantia

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 25.05.2022

Toistoa, toistoa, toistoa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 23.05.2022

Ilmoittaudu elokuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.04.2022

Etelä-Pohjanmaan nuorten työnhakuvalmennus

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 08.04.2022

Ilmoittaudu toukokuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 08.04.2022

Kieli käyttöön heti

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.03.2022

Virtuaalitapahtuman tuottaja – kouluttaudu kanssamme verkossa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.03.2022

Seuraava Palvelualojen avaimet -koulutus alkaa huhtikuussa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.03.2022

Rita Sargsyan valmistautuu YKI-testiin Suomi-hubissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 26.01.2022

Ilmoittaudu huhtikuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 25.01.2022

Vaikuttavaa työtä, Työ-SIB-valmennus

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.01.2022

Valmennus vie kohti työpaikkaa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 23.11.2021

Ilmoittaudu tammikuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.10.2021

Kohti oppisopimusta x Arffman

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 08.09.2021

Arffman – Osaaminen Näkyviin, Osa 3

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.09.2021

Arffman – Osaaminen Näkyviin, Osa 2

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 02.09.2021

Töitä personal trainerin avulla

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 30.08.2021

Arffman – Osaaminen Näkyviin, Osa 1

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 09.07.2021

Opettajaksi voi harjoitella verkossakin

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 05.07.2021

IT-alalla on töitä osaajille

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 18.06.2021

Henkilöstöpäivä 2021 — Club Arffman

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.06.2021

Paras Polku Työhön LIVE täyttää 1 vuotta!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 28.05.2021

Det är viktigt att kunna få integreras på svenska

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 28.05.2021

Ilmoittaudu Elokuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 20.05.2021

6 vuotta, 630 opiskelijaa. Toinen raportti kotoutumiskoulutuksesta verkossa on nyt julkaistu.

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.04.2021

Uutta työtä kohti vie Momentum

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 23.03.2021

Suomi-hubi LIVE on 1-vuotias

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 06.03.2021

Kotoutujasta kotoutumisen asiantuntijaksi

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 28.01.2021

Yksilöllinen apu tehostaa työllistymistä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.01.2021

Henkilökohtaisuutta työnhakupalveluihin

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.12.2020

Erikoisaikojen etätyö koettelee jaksamista

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.12.2020

Palvelujohtajaksi valittiin Janne Kuja-Lipasti

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.12.2020

Tammikuun YKI-testi täyttyi

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 23.09.2020

TyöSIB tsemppaa hakijaa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 19.08.2020

Ilmoittaudu Lokakuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.06.2020

Kotoutumiskoulutuksen myytti 1: Laadulla ei ole merkitystä kilpailutuksissa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 01.06.2020

Varaudu rekrytoimaan – hanki osaaminen ajoissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 22.05.2020

Arffmanin asiakas- ja työntekijäkokemukset verkkoon siirtyneistä palveluista

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 19.05.2020

Valmentajat siirtyivät verkkoon

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.05.2020

Vietä verkkotauko, arffmanilainen!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.05.2020

Henkilöstökyselyn tulokset

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 11.05.2020

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 27.04.2020

Arffman – Barona Collaboration: New Dimension of Open Innovation?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.04.2020

Miksi tulisit Arffmanille töihin?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 18.03.2020

Maailman suurin digiloikka

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 29.02.2020

Ihminen tavattavissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 05.02.2020

Maaliskuun YKI-testi täyttyi hetkessä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.12.2019

Ihminen tavattavissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.11.2019

Ilmoittaudu Tammikuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 19.11.2019

Arffman osaksi Baronan työelämäpalveluita

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.11.2019

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.11.2019

Miten Verkkokoto todella toimii?

lue lisää »
 
  • Blogi Uutinen
  • |
  • 16.10.2019

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 02.10.2019

Verkkokotona koko Suomessa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 06.09.2019

What are the possibilities of an Employability Ecosystem for International Professionals in Finland?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.07.2019

Haasteita edessä, #VerkkoSIB

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 18.06.2019

Henkilöstöltä kysyttiin ja mitä sitten tapahtui?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 12.06.2019

Millaista on asiantuntijatyö Työnhakuklubilla?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 16.04.2019

Imeekö työ vai vetääkö eläke?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 12.04.2019

Ilmoittaudu YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.02.2019

Joustavaa työnhakuvalmennusta verkossa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.01.2019

Ammattitaitokartoitus auttaa oman polun etsinnässä

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 18.12.2018

Työelämälähtöistä kielikoulutusta maahanmuuttajille

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.12.2018

Tammikuun YKI-testit ja YKI-treenit

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 29.11.2018

Maahanmuutto lisää koulutustarvetta

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.11.2018

Omaa oksaa etsimässä − älykäs intuitio työnhaussa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 16.11.2018

Tarjolla projektiosaajia!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.11.2018

Työnhakuklubilta startti kohti uutta

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 01.11.2018

Kotokoulutuksen tavoitteena työelämä

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 27.10.2018

Kotoutuminen onnistuu myös verkossa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.10.2018

Arffman mukaan Työhönkuntoutuksen palveluverkostoon

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 03.10.2018

Verkko-SIB − maahanmuuttajien väylä töihin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.09.2018

Töihin! − Nuorten valmennuspalvelut starttasivat

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.09.2018

Verkkokoulutuksen neljä elementtiä

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.09.2018

Verkkokoto ehdolla Vuoden kotoutumisteoksi

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.09.2018

Syksyn YKI-testit ja YKI-treenit

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.09.2018

Miten syntyy vaikuttavaa kotouttamista?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.08.2018

Helpotusta yksinyrittäjän arkeen

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 15.08.2018

CAD-osaajaohjelman haku käynnissä!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 08.08.2018

Kotoutumista taidetyöskentelyn keinoin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.06.2018

Koto-SIB – nopea tie työhön

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.06.2018

YKI-treeni tulee taas!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.06.2018

Tiedolla johtaen maailman parhaaksi?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.06.2018

Kotoutujat kouluttamassa toimittajia

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 30.05.2018

Arffman Consulting on nyt ARFFMAN

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.05.2018

Ilmoittaudu YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.05.2018

Maailma kylässä 26.-27.5.2018!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 03.05.2018

JobLift nostaa akateemisia maahanmuuttajia työelämään

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 12.03.2018

Kotouttamisen SIB -työllistämisohjelmat starttaavat

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 15.01.2018

Laadun vuodesta jatkuvaan laatuun

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 22.12.2017

Arffman tekee hyvää Gambiassa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 26.09.2017

Primetieto osaksi Arffman Groupia

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 20.06.2017

Uudet työnhakupalvelut käynnistyvät

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.11.2016

Kotoutumiskoulutus hyppää verkkoon

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.09.2016

Hyviä tuloksia pääkaupunkiseudun kotoutumiskoulutuksissa

lue lisää »