Työnhaun neuvontapalvelut ukrainalaisille päättyivät Lapissa ja Pohjanmaalla – kaksi vuotta apua ja tukea

  • Blogi
  • |
  • 21.05.2024

Arffmanin työnhaun neuvontapalvelut ukrainalaisille Lapin ja Pohjanmaan alueilla ovat päättyneet tänä keväänä. Palvelun tavoiteena oli antaa Ukrainan pakolaisille tietoa TE-toimiston palveluista sekä auttaa heitä kotoutumisessa. 

Vajaan kahden vuoden aikana apua ja neuvoja sai valtava määrä Ukrainasta sotaa paenneita henkilöitä. Yksittäisiä asiakaskontakteja näissä palveluissa oli yhteensä lähes 25 000.

 
Ukrainalaisten neuvontapalvelu vastasi moniin eri tarpeisiin

Suurin osa asiakkaista oli ukrainalaisia, ja joukossa oli muutamia Ukrainasta tulleita muiden maiden kansalaisia. Heidän taustansa ja tarpeensa olivat moninaiset. He kaikki olivat sotaa paossa ja hakivat Suomesta tilapäistä suojelua. Suurin osa heistä oli valtavan paineen alla. 

Asiakkaita ohjattiin työnhaussa ja työnhakupapereiden laatimisessa sekä koulutusmahdollisuuksien etsimisessä ja niihin hakeutumisessa. Heidän hankalan  tilanteensa takia palvelu ei kuitenkaan rajoittunut työnhakuun, vaan asiakkaita tuettiin laajasti erilaisissa kotoutumiseen ja Suomeen sopeutumiseen liittyvissä asioissa. 

“Autoimme ukrainalaisia pakolaisia löytämään apua eri tilanteissa. Jaoimme tietoa rekrytointitapahtumista ja webinaareista, suomen kielen kursseista, ukrainalaisille suunnatuista koulutuksista ja heille sopivista avoimista työpaikoista. Pyrimme tekemään heidän Suomessa-oloajan mahdollisimman sujuvaksi ja helpottaa heidän stressiään. Omalla kielellä avun saaminen oli ukrainalaisille todella tärkeää”, kertoo palveluohjaaja Iryna Vereshchak.

 
Neuvontaa annettiin ukrainan ja venäjän kielillä

Asiakkaat eivät osanneet suomen kieltä eikä suurin osa englantiakaan, ja siksi palvelu toteutettiin ukrainan ja venäjän kielillä. Kielitaitoiset palveluohjaajamme toimivat toisinaan myös ukrainalaisten työnhakijoiden ja työnantajien tukena, kun tarvittiin esimerkiksi kielitukea työpaikkahaastattelussa. 

Palveluohjaaja Julia Rih toimi Lapin neuvontapalvelussa. Hän on itsekin paennut Ukrainasta sodan takia ja hänellä on ensikäden kokemusta siitä, millaista on hakea tilapäistä suojelua Suomessa.  

“Tässä palvelussa työskentely oli minulle todella merkityksellistä, sillä olen saanut auttaa toisia ukrainalaisia raskaiden aikojen läpi. Kun on itse käynyt läpi saman, tuntuu hyvältä tarjota muille apua ja neuvoja. Olen saanut nähdä, miten vahvoja ja sitkeitä ihmiset voivat olla vaikeissa tilanteissa. Hienoimpia hetkiä oli ne, jolloin ihmisten ylittivät alun esteet ja pääsivät elämän alkuun Suomessa”, Rih kertoo

 
Neuvontapalvelu tavoitti asiakkaita heti Suomeen saapuessa

Koska palvelu oli avoin kaikille eikä vaatimusta TE-toimiston asiakkuudesta ollut, osa asiakkaista tuli palvelun piiriin heti Suomeen saavuttuaan. He eivät vielä tienneet mitään siitä, miten elämä Suomessa tulisi järjestymään. 

Arffmanin palveluohjaajat jalkautuivat vastaanottokeskuksiin, jotta apua oli helppo löytää. Palvelu oli esillä ja neuvontaa annettiin lisäksi alueiden rekrytointi- ja koulutustapahtumissa. 

Palvelun työntekijät saivat todistaa, kuinka asiakkaat löysivät työtä, oppivat kieltä, asettuivat Suomeen, aloittivat opiskelun hankalasta tilanteesta huolimatta ja tulivat onnellisemmaksi kiitollisena saamastaan avusta. 

“Tätä työtä tehdessä tunteet nousivat usein pintaan. Kohtasimme jokaisen autettavan yksilöllisesti ja käytännön avun lisäksi pyrimme antamaan kokonaisvaltaista henkistä tukea”, kertoo projektipäällikkö Tiina Martimo. “Kuljimme heidän rinnallaan kotoutumisen matkalla auttaen etsimään ja löytämään mahdollisuuksia, sekä myös toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen.”

Palvelussa tehtiin Lapin ja Pohjanmaan eri toimijoiden kanssa arvokasta, joustavaa ja rakentavaa yhteistyötä. “Yhdessä olemme tehneet paljon hyvää”, Martimo kiittää.

Kuvassa on palveluhjaaja Julia Rih (vas.) ja projektipäällikkö Tiina Martimo.

Teksti: Tiina Martimo, Julia Rih, Iryna Vereshchak ja Saara Purtanen

Ukrainalaisten työnhaun neuvontapalvelu käynnistettiin Lapissa toukokuussa 2022 pian sen jälkeen, kun Ukrainassa oli alkanut sota ja Suomeen tuli sieltä paljon ihmisiä tilapäistä suojelua hakemaan. Vajaassa kahdessa vuodessa palvelun puitteissa järjestettiin 1491 kasvokkaista tai videoyhteydellä pidettyä tapaamista. Lisäksi puhelu- tai viestikontakteja oli yhteensä 12 479. Palvelu päättyi maaliskuussa 2024.

Pohjanmaalla ukrainalaisten työnhaun neuvontapalvelu alkoi marraskuussa 2022. Puolentoista vuoden aikana Pohjanmaalla oli yhteensä 2681 kasvokkaista tapaamista sekä 8132 puhelin-, chat- ja sähköpostiohjausta. Palvelu päättyi toukokuussa 2024.

Tällä hetkellä Arffmanilla on käynnissä kolme ukrainalaisille työnhakijoille kohdennettua palvelua: omakieliset työhönvalmennukset Etelä-Karjalassa ja Kouvolassa sekä ukrainalaisten omavalmennus Varsinais-Suomessa.

 
  • Blogi
  • |
  • 17.12.2024

Kiovasta Suomeen yrittäjäksi – Oleksandr löysi uuden suunnan ukrainalaisten OmaValmennuksen avulla

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.11.2024

Mielenterveyden johtaminen osana työelämän muutosta

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.11.2024

Pääkaupunkiseudulla tapahtuu – kotoutumiskoulutusten ennätysaloi​​tukset Arffmanilla

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 30.10.2024

Työhyvinvointi kriisissä: Miksi organisaation kannattaa panostaa palautumiseen ja myötäintoon?

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 21.10.2024

Arffman LIVE: Työllisyyspalvelut ja vaikuttavuus – opit Suomesta ja maailmalta

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 09.10.2024

Paluu vanhempainvapaalta osa-aikaisesti antaa pehmeän laskun työarkeen – ”Lapset ovat pieniä vain kerran”

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.08.2024

Siltoja rakentamassa: Matka pakolaisten valmentajana Suomessa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.06.2024

MAKU-hankkeessa luodaan uusia moniaistisia oppimispelejä ammatilliseen kielenoppimiseen

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 13.05.2024

Arffman LIVE: Tekoäly on täällä! – Miten työelämä ja työllisyydenhoito muuttuvat?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 24.04.2024

Kasvokkain ja verkossa: Arffmanin Verkkokotossa kehittyvät niin kieli- kuin digitaidotkin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.04.2024

Vaikuttavaa kotoutumista verkossa – Arffmanin Verkkokoton raportti vuosilta 2021–2024 on valmistunut

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.04.2024

Nuotti-valmennuksesta nuorelle suunta elämään

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 06.03.2024

Arffmanilta tukea kansainvälisten osaajien rekrytoimiseen

lue lisää »
 
  • Blogi Uutinen
  • |
  • 06.03.2024

Kansalliset osaamiskuvaukset terävöittämään ohjaustyötä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.02.2024

Lisää luovuutta työelämään – miten ja miksi?

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 01.02.2024

Arffman LIVE: Nuotti-valmennuksessa ammatillinen suunta nuorelle

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 18.01.2024

Työn iloa eläkkeellä

lue lisää »
 
  • Blogi Tapahtuma
  • |
  • 04.12.2023

Täsmätyökykyisten työllistäminen puhutti Arffman LIVEssä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 29.11.2023

Sujuvampia siirtymiä perhevapaalta kohti työelämää

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 02.11.2023

Somevaikuttajien koulutus starttasi 30.10.

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 01.11.2023

Työnhakijan palvelutarpeen arviointia tulee tehdä koko palvelun ajan

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 01.11.2023

Filippiineiltä Suomen työmarkkinoille

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 30.10.2023

Arffman LIVE: Töihin täsmätyökykyisenä! Osatyökykyisten työllistämisen polut, keinot ja tulevaisuus.

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 25.09.2023

Työllisyydenhoidon trendit puhuttivat Arffman LIVE -sarjan debyytissä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.09.2023

Työvoimakoulutus vie uusille urille

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.08.2023

Tapahtuma: Arffman LIVE -lähetyssarja työllisyysalan ammattilaisille alkaa syyskuussa!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 30.06.2023

Oppisopimus tutuksi nuorille

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 09.06.2023

Kotoutumista ruotsin kielellä (Integration på svenska)

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.06.2023

Digitaaliset ratkaisut parantamaan vaikuttavuutta

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.04.2023

Päivä taitajana Oulu 2023 – Suuri työnvarjostupäivä Arffmanilla

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.03.2023

Arffman mukana MAKU-hankkeessa kehittämässä ammattikielen oppimismenetelmiä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 24.02.2023

Kyvyillä ja valmiuksilla töihin – palvelupilotti täsmätyökykyisille

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 07.02.2023

Vahvana kohti uusia haasteita – katse Arffmanin menneeseen ja tulevaan vuoteen

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.10.2022

Vetoapua maahanmuuttajan työuralle

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 12.09.2022

Ukrainalaisten kausityöt loppumassa, mistä töitä jatkossa – suurimpana haasteena kielitaito

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.08.2022

Ilmoittaudu marraskuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.08.2022

Ilmoittaudu lokakuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.06.2022

Suomi-hubissa myös ammatillista englantia

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 21.06.2022

Työura omiin käsiin valmennuksella

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 25.05.2022

Toistoa, toistoa, toistoa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 23.05.2022

Ilmoittaudu elokuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.04.2022

Etelä-Pohjanmaan nuorten työnhakuvalmennus

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 08.04.2022

Ilmoittaudu toukokuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 08.04.2022

Kieli käyttöön heti

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.03.2022

Virtuaalitapahtuman tuottaja – kouluttaudu kanssamme verkossa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.03.2022

Seuraava Palvelualojen avaimet -koulutus alkaa huhtikuussa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.03.2022

Rita Sargsyan valmistautuu YKI-testiin Suomi-hubissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 26.01.2022

Ilmoittaudu huhtikuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 25.01.2022

Vaikuttavaa työtä, Työ-SIB-valmennus

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.01.2022

Valmennus vie kohti työpaikkaa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 23.11.2021

Ilmoittaudu tammikuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.10.2021

Kohti oppisopimusta x Arffman

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 08.09.2021

Arffman – Osaaminen Näkyviin, Osa 3

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.09.2021

Arffman – Osaaminen Näkyviin, Osa 2

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 02.09.2021

Töitä personal trainerin avulla

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 30.08.2021

Arffman – Osaaminen Näkyviin, Osa 1

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 09.07.2021

Opettajaksi voi harjoitella verkossakin

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 05.07.2021

IT-alalla on töitä osaajille

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 18.06.2021

Henkilöstöpäivä 2021 — Club Arffman

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.06.2021

Paras Polku Työhön LIVE täyttää 1 vuotta!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 28.05.2021

Det är viktigt att kunna få integreras på svenska

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 28.05.2021

Ilmoittaudu Elokuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 20.05.2021

6 vuotta, 630 opiskelijaa. Toinen raportti kotoutumiskoulutuksesta verkossa on nyt julkaistu.

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.04.2021

Uutta työtä kohti vie Momentum

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 23.03.2021

Suomi-hubi LIVE on 1-vuotias

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 06.03.2021

Kotoutujasta kotoutumisen asiantuntijaksi

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 28.01.2021

Yksilöllinen apu tehostaa työllistymistä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.01.2021

Henkilökohtaisuutta työnhakupalveluihin

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.12.2020

Erikoisaikojen etätyö koettelee jaksamista

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.12.2020

Palvelujohtajaksi valittiin Janne Kuja-Lipasti

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.12.2020

Tammikuun YKI-testi täyttyi

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 23.09.2020

TyöSIB tsemppaa hakijaa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 19.08.2020

Ilmoittaudu Lokakuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.06.2020

Kotoutumiskoulutuksen myytti 1: Laadulla ei ole merkitystä kilpailutuksissa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 01.06.2020

Varaudu rekrytoimaan – hanki osaaminen ajoissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 22.05.2020

Arffmanin asiakas- ja työntekijäkokemukset verkkoon siirtyneistä palveluista

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 19.05.2020

Valmentajat siirtyivät verkkoon

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.05.2020

Vietä verkkotauko, arffmanilainen!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.05.2020

Henkilöstökyselyn tulokset

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 11.05.2020

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 27.04.2020

Arffman – Barona Collaboration: New Dimension of Open Innovation?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.04.2020

Miksi tulisit Arffmanille töihin?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 18.03.2020

Maailman suurin digiloikka

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 29.02.2020

Ihminen tavattavissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 05.02.2020

Maaliskuun YKI-testi täyttyi hetkessä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.12.2019

Ihminen tavattavissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.11.2019

Ilmoittaudu Tammikuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 19.11.2019

Arffman osaksi Baronan työelämäpalveluita

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.11.2019

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.11.2019

Miten Verkkokoto todella toimii?

lue lisää »
 
  • Blogi Uutinen
  • |
  • 16.10.2019

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 02.10.2019

Verkkokotona koko Suomessa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 06.09.2019

What are the possibilities of an Employability Ecosystem for International Professionals in Finland?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.07.2019

Haasteita edessä, #VerkkoSIB

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 18.06.2019

Henkilöstöltä kysyttiin ja mitä sitten tapahtui?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 12.06.2019

Millaista on asiantuntijatyö Työnhakuklubilla?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 16.04.2019

Imeekö työ vai vetääkö eläke?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 12.04.2019

Ilmoittaudu YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.02.2019

Joustavaa työnhakuvalmennusta verkossa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.01.2019

Ammattitaitokartoitus auttaa oman polun etsinnässä

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 18.12.2018

Työelämälähtöistä kielikoulutusta maahanmuuttajille

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.12.2018

Tammikuun YKI-testit ja YKI-treenit

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 29.11.2018

Maahanmuutto lisää koulutustarvetta

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.11.2018

Omaa oksaa etsimässä − älykäs intuitio työnhaussa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 16.11.2018

Tarjolla projektiosaajia!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.11.2018

Työnhakuklubilta startti kohti uutta

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 01.11.2018

Kotokoulutuksen tavoitteena työelämä

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 27.10.2018

Kotoutuminen onnistuu myös verkossa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.10.2018

Arffman mukaan Työhönkuntoutuksen palveluverkostoon

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 03.10.2018

Verkko-SIB − maahanmuuttajien väylä töihin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.09.2018

Töihin! − Nuorten valmennuspalvelut starttasivat

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.09.2018

Verkkokoulutuksen neljä elementtiä

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.09.2018

Verkkokoto ehdolla Vuoden kotoutumisteoksi

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.09.2018

Syksyn YKI-testit ja YKI-treenit

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.09.2018

Miten syntyy vaikuttavaa kotouttamista?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.08.2018

Helpotusta yksinyrittäjän arkeen

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 15.08.2018

CAD-osaajaohjelman haku käynnissä!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 08.08.2018

Kotoutumista taidetyöskentelyn keinoin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.06.2018

Koto-SIB – nopea tie työhön

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.06.2018

YKI-treeni tulee taas!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.06.2018

Tiedolla johtaen maailman parhaaksi?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.06.2018

Kotoutujat kouluttamassa toimittajia

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 30.05.2018

Arffman Consulting on nyt ARFFMAN

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.05.2018

Ilmoittaudu YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.05.2018

Maailma kylässä 26.-27.5.2018!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 03.05.2018

JobLift nostaa akateemisia maahanmuuttajia työelämään

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 12.03.2018

Kotouttamisen SIB -työllistämisohjelmat starttaavat

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 15.01.2018

Laadun vuodesta jatkuvaan laatuun

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 22.12.2017

Arffman tekee hyvää Gambiassa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 26.09.2017

Primetieto osaksi Arffman Groupia

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 20.06.2017

Uudet työnhakupalvelut käynnistyvät

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.11.2016

Kotoutumiskoulutus hyppää verkkoon

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.09.2016

Hyviä tuloksia pääkaupunkiseudun kotoutumiskoulutuksissa

lue lisää »