Sujuvampia siirtymiä perhevapaalta kohti työelämää

  • Blogi
  • |
  • 29.11.2023
Uutta suuntaa etsimässä: Kokemuksia Perhevapaalta työelämään -valmennuksesta

Aloittaessamme uuden Perhevapaalta työelämään -valmennuksemme vuonna 2021 sen ensisijaisena tavoitteena oli tarjota tukea niille vanhemmille, jotka ovat perhevapaalla. Osallistujien ammattitaustalla tai tilanteella ennen perhevapaan alkamista ei ollut vaikutusta osallistumiselle. Riitti, että he olivat perhavapaalla ja suunnittelivat paluuta työelämään.

Yllätyimme iloisesti, kun asiakasmäärämme kohosi yhteensä lähes 1300 henkilöön Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Kokonaisuudessaan hanke tavoitti koko maan laajuisesti noin 2300 asiakasta. Palveluun kuului yksilöllisesti räätälöity kolmen kuukauden mittainen valmennusjakso sekä kuuden kuukauden sisällä tapahtuva seurantatapaaminen.


Monipuolista tukea arkeen ja uraan

Palvelumme suunniteltiin perheiden tarpeisiin sopivaksi: lapset saivat tulla mukaan valmennustapaamisiin ja etäosallistuminen oli myös mahdollista. Valmennus sisälsi sekä yksilö- että ryhmävalmennusta 6-8 henkilön kokoisissa ryhmissä. Tampereella ja Helsingissä tapaamiset toteutettiin joustavasti joko kasvokkain, verkossa tai hybridinä.


Asiakashankinnassa menestyksekästä yhteistyötä

Teimme tiivistä yhteistyötä esimerkiksi seurakuntien kanssa markkinoinnin ja asiakashankinnan suhteen jakamalla tietoa sekä esitteitä seurakunnan työntekijöille. Asiakkailta kerätyn palautteen mukaan moni heistä kuuli Perhevapaalta työelämään -palvelusta juurikin seurakuntansa kautta. Sosiaalinen media ja puskaradio olivat tärkeimpiä kanaviamme asiakkaiden tavoittamisen suhteen. Palvelumme puhututti muun muassa Mothers in Business -yhteisössä. Neuvoloiden ja päiväkotien kautta asiakkaat eivät yllättäen löytäneet palvelun piiriin, vaikka ne ovatkin keskeisiä tiedonlähteitä palvelun kohderyhmässä oleville.


Erityistä tukea ukrainalaisille

Palveluun osallistui myös yli 100 ukrainalaista perhevapaalla olevaa henkilöä. Heille tarjottiin erityisesti tukea julkishallinnon eri prosessien ymmärtämiseen, työnhakuun Suomessa sekä vertaistukea ryhmän kautta. Huomionarvoista on, että vaikka monet heistä toivat mukanaan vankan kokemuksen ja korkeakoulututkinnon, oman alan töitä oli vaikea saada.


Työllistyminen ja uran uudelleenmäärittely keskiössä

Valmennukseemme osallistuneista noin 85 prosenttia edisti työllistymistään valmennuksen aikana. Erityisesti hoitoalalla työskennelleet hakivat muutosta esimerkiksi vuorotyöhön ja työoloihin. Heistä useat päätyivätkin hakeutumaan opiskelemaan itselleen uutta ammattia, jossa työ on omaehtoisempaa.


Asiakastyytyväisyys ja kehitystarpeet

Asiakkaidemme palautteet ovat olleet valtavan positiivisia, ja he ovat korostaneet palvelun tarpeellisuutta. Erityisesti syksyisin palvelumme on ollut tukena väsyneille äideille, ja moni asiakas on kartuttanut palvelussa itseluottamusta ja itsevarmuutta ammatilliseen osaamiseen.


Päätöstilaisuus ja tulevaisuuden suunnitelmat

Marraskuun 6. päivä 2023 Perhevapaalta työelämään -hankkeesta pidettiin päätöstilaisuus, jossa mukana oli ELY-keskusten edustajia, ministereitä sekä palveluntuottajien edustajia yhdessä hankkeessa työskentelevien asiantuntijoiden kanssa. Arffmanilta mukana tilaisuudessa olivat valmentaja Tara Vallenius, projektipäällikkö Aleksanteri Kiviluoto sekä palvelujohtaja Mari Sundström. Tilaisuudessa käsiteltiin muun muassa valmennuksen tuloksia ja paneelikeskustelussa asiakaskokemuksia. Tilaisuuden tallenne löytyy tästä linkistä.


Yhteenveto

Perhevapaalta työelämään -hanke on ollut menestys. Se on antanut monille vanhemmille tukea uuden suunnan etsimiseen ja vahvistanut heidän asemaansa työmarkkinoilla. Toivomme, että pääsemme myös tulevaisuudessa toteuttamaan vastaavanlaisia, perhevapaalla oleville vanhemmille suunnattuja palveluita.

Perhevapaalta valmennuspalvelun päätöstilaisuus

Perhevapaalta työelämään -palvelussa työskennelleet valmentajat kokoontuivat yhteen marraskuun alussa purkamaan kokemuksiaan palvelusta.

Teksti: Katja Saaros, Saara Purtanen

 
  • Blogi
  • |
  • 17.12.2024

Kiovasta Suomeen yrittäjäksi – Oleksandr löysi uuden suunnan ukrainalaisten OmaValmennuksen avulla

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.11.2024

Mielenterveyden johtaminen osana työelämän muutosta

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.11.2024

Pääkaupunkiseudulla tapahtuu – kotoutumiskoulutusten ennätysaloi​​tukset Arffmanilla

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 30.10.2024

Työhyvinvointi kriisissä: Miksi organisaation kannattaa panostaa palautumiseen ja myötäintoon?

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 21.10.2024

Arffman LIVE: Työllisyyspalvelut ja vaikuttavuus – opit Suomesta ja maailmalta

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 09.10.2024

Paluu vanhempainvapaalta osa-aikaisesti antaa pehmeän laskun työarkeen – ”Lapset ovat pieniä vain kerran”

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.08.2024

Siltoja rakentamassa: Matka pakolaisten valmentajana Suomessa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.06.2024

MAKU-hankkeessa luodaan uusia moniaistisia oppimispelejä ammatilliseen kielenoppimiseen

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 21.05.2024

Työnhaun neuvontapalvelut ukrainalaisille päättyivät Lapissa ja Pohjanmaalla – kaksi vuotta apua ja tukea

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 13.05.2024

Arffman LIVE: Tekoäly on täällä! – Miten työelämä ja työllisyydenhoito muuttuvat?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 24.04.2024

Kasvokkain ja verkossa: Arffmanin Verkkokotossa kehittyvät niin kieli- kuin digitaidotkin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.04.2024

Vaikuttavaa kotoutumista verkossa – Arffmanin Verkkokoton raportti vuosilta 2021–2024 on valmistunut

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.04.2024

Nuotti-valmennuksesta nuorelle suunta elämään

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 06.03.2024

Arffmanilta tukea kansainvälisten osaajien rekrytoimiseen

lue lisää »
 
  • Blogi Uutinen
  • |
  • 06.03.2024

Kansalliset osaamiskuvaukset terävöittämään ohjaustyötä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.02.2024

Lisää luovuutta työelämään – miten ja miksi?

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 01.02.2024

Arffman LIVE: Nuotti-valmennuksessa ammatillinen suunta nuorelle

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 18.01.2024

Työn iloa eläkkeellä

lue lisää »
 
  • Blogi Tapahtuma
  • |
  • 04.12.2023

Täsmätyökykyisten työllistäminen puhutti Arffman LIVEssä

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 02.11.2023

Somevaikuttajien koulutus starttasi 30.10.

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 01.11.2023

Työnhakijan palvelutarpeen arviointia tulee tehdä koko palvelun ajan

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 01.11.2023

Filippiineiltä Suomen työmarkkinoille

lue lisää »
 
  • Tapahtuma
  • |
  • 30.10.2023

Arffman LIVE: Töihin täsmätyökykyisenä! Osatyökykyisten työllistämisen polut, keinot ja tulevaisuus.

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 25.09.2023

Työllisyydenhoidon trendit puhuttivat Arffman LIVE -sarjan debyytissä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.09.2023

Työvoimakoulutus vie uusille urille

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.08.2023

Tapahtuma: Arffman LIVE -lähetyssarja työllisyysalan ammattilaisille alkaa syyskuussa!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 30.06.2023

Oppisopimus tutuksi nuorille

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 09.06.2023

Kotoutumista ruotsin kielellä (Integration på svenska)

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.06.2023

Digitaaliset ratkaisut parantamaan vaikuttavuutta

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.04.2023

Päivä taitajana Oulu 2023 – Suuri työnvarjostupäivä Arffmanilla

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.03.2023

Arffman mukana MAKU-hankkeessa kehittämässä ammattikielen oppimismenetelmiä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 24.02.2023

Kyvyillä ja valmiuksilla töihin – palvelupilotti täsmätyökykyisille

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 07.02.2023

Vahvana kohti uusia haasteita – katse Arffmanin menneeseen ja tulevaan vuoteen

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.10.2022

Vetoapua maahanmuuttajan työuralle

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 12.09.2022

Ukrainalaisten kausityöt loppumassa, mistä töitä jatkossa – suurimpana haasteena kielitaito

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.08.2022

Ilmoittaudu marraskuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.08.2022

Ilmoittaudu lokakuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.06.2022

Suomi-hubissa myös ammatillista englantia

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 21.06.2022

Työura omiin käsiin valmennuksella

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 25.05.2022

Toistoa, toistoa, toistoa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 23.05.2022

Ilmoittaudu elokuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.04.2022

Etelä-Pohjanmaan nuorten työnhakuvalmennus

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 08.04.2022

Ilmoittaudu toukokuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 08.04.2022

Kieli käyttöön heti

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.03.2022

Virtuaalitapahtuman tuottaja – kouluttaudu kanssamme verkossa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.03.2022

Seuraava Palvelualojen avaimet -koulutus alkaa huhtikuussa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.03.2022

Rita Sargsyan valmistautuu YKI-testiin Suomi-hubissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 26.01.2022

Ilmoittaudu huhtikuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 25.01.2022

Vaikuttavaa työtä, Työ-SIB-valmennus

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.01.2022

Valmennus vie kohti työpaikkaa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 23.11.2021

Ilmoittaudu tammikuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.10.2021

Kohti oppisopimusta x Arffman

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 08.09.2021

Arffman – Osaaminen Näkyviin, Osa 3

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.09.2021

Arffman – Osaaminen Näkyviin, Osa 2

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 02.09.2021

Töitä personal trainerin avulla

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 30.08.2021

Arffman – Osaaminen Näkyviin, Osa 1

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 09.07.2021

Opettajaksi voi harjoitella verkossakin

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 05.07.2021

IT-alalla on töitä osaajille

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 18.06.2021

Henkilöstöpäivä 2021 — Club Arffman

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.06.2021

Paras Polku Työhön LIVE täyttää 1 vuotta!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 28.05.2021

Det är viktigt att kunna få integreras på svenska

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 28.05.2021

Ilmoittaudu Elokuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 20.05.2021

6 vuotta, 630 opiskelijaa. Toinen raportti kotoutumiskoulutuksesta verkossa on nyt julkaistu.

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.04.2021

Uutta työtä kohti vie Momentum

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 23.03.2021

Suomi-hubi LIVE on 1-vuotias

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 06.03.2021

Kotoutujasta kotoutumisen asiantuntijaksi

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 28.01.2021

Yksilöllinen apu tehostaa työllistymistä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.01.2021

Henkilökohtaisuutta työnhakupalveluihin

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.12.2020

Erikoisaikojen etätyö koettelee jaksamista

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.12.2020

Palvelujohtajaksi valittiin Janne Kuja-Lipasti

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.12.2020

Tammikuun YKI-testi täyttyi

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 23.09.2020

TyöSIB tsemppaa hakijaa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 19.08.2020

Ilmoittaudu Lokakuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.06.2020

Kotoutumiskoulutuksen myytti 1: Laadulla ei ole merkitystä kilpailutuksissa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 01.06.2020

Varaudu rekrytoimaan – hanki osaaminen ajoissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 22.05.2020

Arffmanin asiakas- ja työntekijäkokemukset verkkoon siirtyneistä palveluista

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 19.05.2020

Valmentajat siirtyivät verkkoon

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.05.2020

Vietä verkkotauko, arffmanilainen!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.05.2020

Henkilöstökyselyn tulokset

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 11.05.2020

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 27.04.2020

Arffman – Barona Collaboration: New Dimension of Open Innovation?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.04.2020

Miksi tulisit Arffmanille töihin?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 18.03.2020

Maailman suurin digiloikka

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 29.02.2020

Ihminen tavattavissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 05.02.2020

Maaliskuun YKI-testi täyttyi hetkessä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.12.2019

Ihminen tavattavissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.11.2019

Ilmoittaudu Tammikuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 19.11.2019

Arffman osaksi Baronan työelämäpalveluita

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.11.2019

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.11.2019

Miten Verkkokoto todella toimii?

lue lisää »
 
  • Blogi Uutinen
  • |
  • 16.10.2019

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 02.10.2019

Verkkokotona koko Suomessa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 06.09.2019

What are the possibilities of an Employability Ecosystem for International Professionals in Finland?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.07.2019

Haasteita edessä, #VerkkoSIB

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 18.06.2019

Henkilöstöltä kysyttiin ja mitä sitten tapahtui?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 12.06.2019

Millaista on asiantuntijatyö Työnhakuklubilla?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 16.04.2019

Imeekö työ vai vetääkö eläke?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 12.04.2019

Ilmoittaudu YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.02.2019

Joustavaa työnhakuvalmennusta verkossa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.01.2019

Ammattitaitokartoitus auttaa oman polun etsinnässä

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 18.12.2018

Työelämälähtöistä kielikoulutusta maahanmuuttajille

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.12.2018

Tammikuun YKI-testit ja YKI-treenit

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 29.11.2018

Maahanmuutto lisää koulutustarvetta

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.11.2018

Omaa oksaa etsimässä − älykäs intuitio työnhaussa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 16.11.2018

Tarjolla projektiosaajia!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.11.2018

Työnhakuklubilta startti kohti uutta

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 01.11.2018

Kotokoulutuksen tavoitteena työelämä

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 27.10.2018

Kotoutuminen onnistuu myös verkossa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.10.2018

Arffman mukaan Työhönkuntoutuksen palveluverkostoon

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 03.10.2018

Verkko-SIB − maahanmuuttajien väylä töihin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.09.2018

Töihin! − Nuorten valmennuspalvelut starttasivat

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.09.2018

Verkkokoulutuksen neljä elementtiä

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.09.2018

Verkkokoto ehdolla Vuoden kotoutumisteoksi

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.09.2018

Syksyn YKI-testit ja YKI-treenit

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.09.2018

Miten syntyy vaikuttavaa kotouttamista?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.08.2018

Helpotusta yksinyrittäjän arkeen

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 15.08.2018

CAD-osaajaohjelman haku käynnissä!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 08.08.2018

Kotoutumista taidetyöskentelyn keinoin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.06.2018

Koto-SIB – nopea tie työhön

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.06.2018

YKI-treeni tulee taas!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.06.2018

Tiedolla johtaen maailman parhaaksi?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.06.2018

Kotoutujat kouluttamassa toimittajia

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 30.05.2018

Arffman Consulting on nyt ARFFMAN

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.05.2018

Ilmoittaudu YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.05.2018

Maailma kylässä 26.-27.5.2018!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 03.05.2018

JobLift nostaa akateemisia maahanmuuttajia työelämään

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 12.03.2018

Kotouttamisen SIB -työllistämisohjelmat starttaavat

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 15.01.2018

Laadun vuodesta jatkuvaan laatuun

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 22.12.2017

Arffman tekee hyvää Gambiassa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 26.09.2017

Primetieto osaksi Arffman Groupia

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 20.06.2017

Uudet työnhakupalvelut käynnistyvät

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.11.2016

Kotoutumiskoulutus hyppää verkkoon

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.09.2016

Hyviä tuloksia pääkaupunkiseudun kotoutumiskoulutuksissa

lue lisää »