Tekijä: saara.purtanen

Kansalliset osaamiskuvaukset terävöittämään ohjaustyötä

 
Ihmisillä on oikeus saada laadukasta ohjausta

Elinikäisellä ohjauksella edesautetaan työllistymistä ja tuetaan sopivien koulutus- ja työurien rakentumista – nimensä mukaisesti läpi elämän. Sillä saadaan välittömiä hyötyjä sekä laaja-alaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia osaavan työvoiman saatavuuteen, hyvään ja itselle merkitykselliseen työelämään sekä uudistumiskykyyn. Kyse ei ole vähäpätöisestä asiasta. 

 
Kansalliset ohjausalan osaamiskuvaukset kehitettiin yhteistyössä

Ohjausalan ammattilaisten ydin- ja erikoisosaamisen kansalliset osaamiskuvaukset julkaistiin viime vuonna 2023. Ne tehtiin osana työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön asettamaa Elinikäisen ohjauksen ELO-foorumia (2020–2028). Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitos laati selvityksen ja koordinoi projektin, jossa hyödynnettiin yhteiskehittämisprosessia. Ensimmäinen yhteiskehittämisen kokoontuminen oli keväällä 2023 ja valmiit osaamiskuvaukset julkaistiin marraskuussa.

Yhteiskehittämisprosessissa oli mukana valtakunnallisesti erilaisissa ohjaustehtävissä toimivia ohjausalan ammattilaisia julkiselta ja yksityiseltä puolelta. Osaamiskuvausten taustoituksessa hyödynnettiin vastaavia kansainvälisiä toteutuksia. Arffmanilta yhteiskehittämisprosessiin osallistui kehityspäällikkö Tiina Saarinen ja projektipäällikkö Taru Hallikainen.

 
Osaamisen kehikko kuvaa ohjausosaamisen eri osa-alueita

Ohjausosaaminen kattaa ohjaustehtävissä toimivien tiedot, taidot, arvot ja asenteen. Ydinosaaminen kattaa kaikille yleisiä ja yhteisiä osaamisvaatimuksia, kun taas erikoisosaamiset painottuvat tietyssä ohjaustehtävässä tarvittavaan osaamiseen. 

Valmistuneessa osaamiskuvauskehikossa on kolme pääaluetta: professionaalisuus, asiakastyöosaaminen ja systeeminen osaaminen. Professionaalisuus sisältää muun muassa eettisen osaamisen, vuorovaikutus- ja viestintäosaamisen sekä digitaalisen osaamisen. Asiakastyöosaamisen alle lukeutuu muun muassa tavoitteiden tarkastelu ja asettaminen sekä asiakaslähtöinen ja vaikuttava ohjausprosessi. Systeemiseen osaamiseen kuuluu muun muassa jatkuva kehittäminen sekä taito hyödyntää ohjausalan verkostoja. 

Osaamiskuvausten laatimisen taustalla on ohjausalan laadun, vaikuttavuuden ja eettisyyden varmistaminen. Yksittäisen ohjaajan ei tarvitse hallita syvällisesti kaikkia osa-alueita, mutta on hyödyllistä osata peilata, arvioida ja kehittää omaa osaamistaan. Tiimistä on tärkeää löytyä laajasti eri vahvuuksista käsin toimivia ohjausalan asiantuntijoita.  

 
Ohjausalan_ammattilaisten_osaamiskuvaukset

Yllä olevassa kuvassa näkyy ohjausalan ammattilaisten osaamiskuvausten kehikko. Kuvaa voi tarkastella tarkemmin ohjaustyön osaamiskuvausten yhteiskehittämisen internetsivulla peda.net-verkkosivustolla.

 
Osaamiskehikon hyödyntäminen tulevaisuudessa

Osaamiskuvausta voidaan hyödyntää ohjausalalla toimivien sekä alalle tulevien koulutusten suunnittelussa, työnkuvien selkiyttämisessä, asiakaspalvelun parantamisessa, rekrytoinneissa ja hankinnoissa sekä palvelujen laadun ja vaikuttavuuden arvioinnissa. Kehikon pohjalta on mahdollista luoda myös ammattilaisten rekisteri ja sertifikaatti, jolla voi toimia ohjaajana.

Tulevaisuuden täydennyskoulutuksesta puhuttaessa nousi esille muun muassa vihreän siirtymän mukanaan tuoma kestävä ohjaus, antirasismi, ennakointi- ja kansainvälisyysosaaminen sekä sukupuolitietoisuus. Sukupuolitietoisuudella tarkoitetaan ohjausta muun muassa sen edistämiseksi, että nykyistä useammalle alalle hakeutuisi tasaisesti kaikkien sukupuolten edustajia.

 

Kumppanuus keskiössä muuttuvassa maailmassa

Ohjausalalla tehdään yksilöiden ja yhteiskunnan kannalta vaikuttavaa työtä. Asiakaslähtöisellä ja laadukkaalla ohjaustyöllä on toimintahorisontin kiihtyvässä muutoksessa yhä suurempi merkitys. Työ tehdään verkostoissa ja samalla yhteistä osaamista kehittäen. Kukaan ei pysty hallitsemaan pirstaloitunutta ja jatkuvasti muuttuvaa toimintaympäristöä yksin. Myös verkostot saavat osaamiskuvauskehikosta työkaluja yhteiseen kumppanuuteen, tekemiseen ja kehittämiseen. 

 

Ohjaus on myös Arffmanin palvelujen ytimessä

Arffmanilla työskentelee tällä hetkellä satakunta ohjausalan osaajaa. Meillä kaikilla on kertyneen työ- ja elämänkokemuksen ja korkeakoulutuksen lisäksi monipuolinen kattaus lisä- ja täydennyskoulutuksia ohjausosaamisen eri osa-alueilta. Joukostamme löytyy muun muassa mentaalivalmentajia, lyhytterapeutteja, neuropsykiatrisia valmentajia, opinto-ohjaajia, uraohjaajia, työhönvalmentajia, kuntoutuksen ammattilaisia, työkyvyn kartoittamisen erikoisosaajia ja business coacheja.

Työmme on auttaa valmennukseen tulevia ihmisiä omassa elämässään eteenpäin. Tavoitteena on työkykyä, vahvuuksia ja osaamista vastaava työllistyminen. Autamme valmennuksissamme olevia asiakkaitamme ennen kaikkea tunnistamaan ja sanoittamaan omia vahvuuksiaan ja osaamistaan, joten on selvää että olemme katsoneet usein peiliin ja pohtineet samaa myös omalla kohdallamme.

 

Linkkejä:

 

Teksti: Taru Hallikainen ja Tiina Saarinen

Täsmätyökykyisten työllistäminen puhutti Arffman LIVEssä

Toisessa Arffman LIVE -lähetyksessämme 16.11 aiheena oli osatyökykyisten työllistämisen polut, keinot ja tulevaisuus. Erityisasiantuntija Marianne Keyriläinen työ- ja elinkeinoministeriöstä oli tapahtumassamme kertomassa uusista osatyökykyisten työllistämiseen liittyvistä toimenpiteistä ja meiltä Arffmanin Taru Hallikainen kertoi Arffmanin käytännön palveluista ja tuloksista täsmätyökykyisiä työllistävissä palveluissa. Linkki tallenteeseen.

 
Osatyökykyinen vai täsmätyökykyinen?
 

Keyriläisen mukaan osatyökykyisyydelle ei ole yleistä määritelmää, mutta yleensä sillä tarkoitetaan henkilöä, jonka työnsaannin ja -tekemisen mahdollisuudet on heikentyneet terveydentilan tai vamman takia. Vaikka termissä on sana “osa”, henkilö voi olla täysin työkykyinen kun työnkuva on räätälöity hänelle sopivaksi. TEM:issä käytetään termiä osatyökykyinen, mutta esim. Arffmanilla käytetään täsmätyökykyinen-termiä, jotta se kuvaisi työntekijän pystyvyyttä paremmin.

 
Tavoitteena työtä kaikille
 

Marianne Keyriläinen totesi puheevuoronsa aluksi, että terveyteen liittyvät tekijät ovat keskeinen työllistymistä heikentävä tekijä Suomessa (OECD 2020, Sosiaalibarometri 2023). Hänen mukaansa Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa “Vahva ja välittävä Suomi” on selkeä tavoite, että kaikki mahdolliset työhön kykenevät löytäisivät oman työpaikan. 

Keyriläisen mainitsemia toimia osatyökykyisten työllistämiseen ovat mm. osatyökykyisten työllistymistä edistävät palvelut ja etuudet, työelämän ja hyvän mielenterveyden ohjelmatyö, työn ja hyvinvoinnin kehittämisohjelma, työkykyohjelma, toimenpideohjelmat syrjinnän vähentämiseen, digihankkeet sekä osatyökykyisten palvelut osana koko TE-palveluiden palvelurakenteen uudistusta.


Palveluissa puretaan esteitä täsmätyökykyisten tieltä
 

Projektipäällikkö Taru Hallikainen aloitti puheenvuoronsa kertomalla Arffmanin kyvyillä ja valmiuksilla -palvelupilotin tuloksista: liki 50 prosenttia pilottiin osallistuneista työllistyi tai aloitti opiskelut, ja jos lasketaan mukaan muutkin selkeät asiakasta palvelevat siirtymät, prosentti on jopa 85.

Hallikaisen mukaan osatyökykyisten työllistäminen on pitkälti työllistymisen esteiden purkamista. Asiakkailla saattaa olla useitakin esteitä työllisyyden edessä, ja silloin muutoksiin menee paljon aikaa. Valmennusta saatetaan tarvita jopa yli vuoden ajan.

Arffmanin täsmätyökykyisiä valmentavissa palveluissa tukena on moniammatillinen tiimi (ammatinvalintapsykologi, uraohjaaja, nepsyvalmentaja, erityisopettaja, työkykykoordinaattori, yritysneuvoja). Palveluihin kuuluu työ- ja työllistymiskyvyn kartoitukset, digitaitojen parantaminen sekä verkostoyhteistyö. Olemme osa verkostoa, johon kuuluvat palvelun tarjoajan lisäksi esimerkiksi työnantajat, oppilaitokset, järjestöt, hyvinvointialueet, kuntakokeilut, te-palvelut, kela, nuorisotyö ja kielikoulutukset.

 
Tukea tarvitsevat niin työnhakijat kuin työnantajatkin
 

Hallikainen kiinnitti huomiota myös siihen, että työllistymisen edellytyksiä parannetaan ei vain työnhakijaa, vaan myös työnantajia tukemalla. Työnhakijan on tärkeää oppia sanoittamaan omaa työ- ja toimintakykyä, löytää itsestään psykologista vahvuutta ja optimismia sekä itsetuntemusta. Joskus työkyvyn haasteet piilevät työn ja perheen sovittamisen ongelmissa, ja apua tarvitaan siihen.

Hallikaisen mukaan työnantaja taas tarvitsee ymmärrystä siitä, että työ- ja toimintakyky määrittyy suhteessa työympäristöön. Täsmätyökykyisen palkkaamiseen voidaan tarvita joitain töiden uudelleenjärjestelyjä. Monilla ei ole tarpeeksi tietoa palkkatuesta tai vaikkapa oppisopimuskoulutuksesta työn ohessa. Monimuotoisuuden hyödytkin tulevat monille työnantajille uutena tietona: esimerkiksi vammaiset työntekijät voivat auttaa tavoittamaan uusia asiakasryhmiä tai autismin kirjolla oleva työntekijä voi viedä työyhteisön luovuuden uudelle tasolle.


Syrjintä ja ennakkoluulot karisevat rekrytointien myötä
 

Webinaarin lopussa esiintyjät vastasivat vielä katsojien kysymyksiin. TEMin Marianne Keyriläinen muistutti, että henkilö voi olla täysin työkykyinen toiseen tehtävään, vaikka työkyky ei välttämättä riitä toiseen tehtävään. Työllistymisen esteitä täytyy raivata pois: on tärkeää tarjota työnantajille tietoa sekä vähentää syrjintää ja ennakkoluuloja.

Taru Hallikainen toi lopuksi vielä esiin sen, että suurelle osalle työnantajista työnkuvien muokkaaminen on ihan tuttua jo olemassa olevien työntekijöiden ikääntyessä ja elämäntilanteiden vaihtuessa. Ensimmäisen täsmätyökykyisen rekrytoinnin jälkeen työnantajan varovaisuus yleensä karisee pois, ja jatkossa on helpompi tehdä lisää vastaavia rekrytointeja.

Arffman LIVE -lähetykset on suunnattu työllisyysalan ammattilaisille ja alasta kiinnostuneille. Haluamme yhdistää ihmisiä, herättää keskustelua ja auttaa kehittämään innovaatioita työllisyyden maailmassa. Arffman LIVE -lähetyksiä järjestetään muutaman kerran vuodessa Youtube-kanavallamme. Jokainen tapahtuma räätälöidään käsittelemään sen hetken polttavimpia aiheita.

Teksti: Saara Purtanen, Markku Häikiö

Arffman LIVE -lähetyksen tallenne on nyt katsottavissa YouTube-kanavalla.